Valtava myllerrys tunki mieleeni: onko nyt minun vuoroni saada syöpä, mitä jos on, entä sitten, mitä nyt teen ja sitä rataa. Mietin, voinko kertoa lapsilleni, siskoilleni… vai kerronko vasta, kun kuulen tuloksen. Mietin, onko oikein huolestuttaa muita, kun mitään varmuutta syövästä ei vielä ole.
No, muutaman päivän sain pidettyä asian itselläni, mutta sitten alkoi tuntua, että kerrottava on. Ja kyllä kertominen rauhoitti; pelko ja jännitys vähän loittonivat. Siitä huolimatta eivät lukeminen, tekstien analysoinnit, lenkkeily jne. oikein maittaneet, jopa vaellusmatkani jäi taka-alalle. Vaikeaa oli keskittyä mihinkään, odotin vain tutkimukseen pääsyä.
Vihdoin koitti maanantaiaamu. Taisin olla vähän turtana, kun ajoin Turkuun lisätutkimukseen. Ajatukset poukkoilivat sinne tänne.
Terveystalolla vuoroani odotellessa ja myös kuvattaessa yritin olla rauhallinen. No, röntgenkuvia ei saatukaan siirrettyä lääkärille. Siirtoa odotellessa, pohdin, tuliko nyt turha käynti. Lääkäri teki kuitenkin ultraäänitutkimuksen. Siinä kovasti jännittyneenä, ajattelin, että saapas nähdä kuinka käy. Ultrassa vapisin, en tiedä oliko se kylmyydestä vai jännityksestä.
Siinä sitten lopulta kuulin, luojan kiitos, ettei ole mitään syöpään viittaavaa. Silti oli täysi työ hillitä itsenä, nousin ylös. Vasta sitten huomasin miten paljon oikein tärisin. En meinannut saada paperia otettu. Olin kuin jossakin ihmeen horkassa. Vähitellen vapina laantui. Kaupungilla olisi pitänyt asioida, mutta vähän oudon oloisena kiirehdin kotiin.
Matkalla poikkesin Tannisen leipomoon. Nyt ostan hyvän leivän ja keitän kotona kunnon kahvit onnellisen asian päätteeksi, suunnittelin, kun olin jo vähän vironnut.
Myymälässä kunnon tuoretta ruokaleipää ei näkynyt. Sen sijaan näin kaikkea muuta. Näin laskiaispullat, omenaleivokset, karjalanpiirakat… Nämä kainalossa menin kassalle. Siinä tulin kysyneeksi, että eikö teillä vielä näin aamulla ole muuta tuoretta ruokaleipää kuin tuo limppu. ”Hetkinen katsotaan. Kyllä täällä leipomossa on aivan tuore, vielä lämminkin perunalimppu, iso vai pieni”, sanottiin kassalla.
No niin, poistuin myymälästä yhden leivän sijasta kassillinen leipomotuotteita mukanani. Taisi tulla ostettua kahden viikon satsi, vähintään kuitenkin viikon. Tämän vimman laitan kyllä peljästyksen ja tutkimuskäynnin syyksi.
 |
| Lenkkireitilläni tällaisia jäänäkymiä on enää harvassa. (25.2.2014) |
P.S. Tänään sain vielä varmistuksen kirjeenä; ”…mitään pahanlaatuiseen viittaavaa ei näy”.
VastaaPoistaNyt sitten taas kiitollisin mielin jatkan puuhiani – kuitenkin muistaen, että hetkessä elontiellä ihmisen kaikki muuttua voi .
Heippa Silja:)
VastaaPoistaOlen huomannut että välillä vasta menetyksen kautta osaa nähdä asian arvon ja sen tärkeyden ...vaikkapa sitten oman terveyden arvon ja tiedostaa miten onnellinen siitä saa olla olla, kaikki voisi olla toisin. Itselläni oli vastaava kokemus viime pääsiäisen aikoihin kun kurkkuani tutkittiin samasta syystä kun sinua tutkittiin. Otettiin koepala ja katsottiin ultraäänellä. Onneksi mitään ei löytynytkään, mutta se pääsiäinen meni aika synkissä tunnelmissa vastauksia odotellessa -ja vielä lisäksi vatsataudissa! Helpotuksesta huokaistuani vastauksen saatuani (kurkku jatkuvan lihaksien jännittämisen seurauksena mennyt kramppiin ja äänihuulissa siksi ongelmia) muistin taas vähän aikaa miten rakasta ja upeaa tämä elämä onkaan:)
T. Ida
Huh, onpa sinullakin ollut rankka kokemus!
PoistaKiva, kun kerroit – ja viisaasti puhut – olkaamme kiitollisia.