tiistai 4. kesäkuuta 2013

Taimikko kuin kukkamaa

Suunnittelin täksi päiväksi kirjoittelua ja lukemista – ei siis ainakaan mitään rankkaa fyysistä, sillä ennustettiin jälleen hellepäivää. Mutta aamulla olikin pilvistä ja viileää (n. +14), joten sää näytti sopivalta laittaa loput plantut taimikon aukkopaikkoihin.

Kun pääsin taimikkoon, aurinko alkoi pilven takaa helottaa, tuli kumminkin kuuma päivä.
 

Tästä kukkamaasta oli vaikea löytää aukkopaikkoja. Muutaman sentään löysin rautanokkosten, koiran-, vuohen- tai hukanputkien seasta. Ohdakkeet ja heinät ovat myös kovasti tulossa.

Tällä alueella olen tehnyt aiemmin täydennysistutusta kuolleiden ja myyrän tappamien tilalle. Niiden latvat eivät ylety putkilokasvien yli, vaan vielä joudun heinimään - ainakin paikoitellen auttamaan niitä, etteivät vallan tukehdu.
 
Tien toiselle puolelle taimikkoon sain laitettua loput 2-vuotiset taimet. Ei se istutus ihan oppien mukaan sujunut, kun maa oli kovaa ja roskapuiden juuria tiheästi, mutta sainpahan sentään hyvät taimet maahan. Eri asia on, löydänkö niitä muutaman viikon päästä - yritin kyllä vähän merkkailla.

1 kommentti:

  1. Oletpa ollut kovasti reipas metsänomistaja! Heh, mutta mikäs sen hauskempaa kuin harrastuksen parissa kesäpäivä viettää.

    VastaaPoista