Jaakon päivä

Kalenterissa nimetty Jaakon, Jaakobin päivä 25. heinäkuuta uskotaan olevan apostoli Jaakob vanhemman kultin (palvonnan) seurausta. 

Kultti on nähtävissä Pohjoismaiden - siis Suomenkin vanhoissa kirkoissa apostoli Jaakobia esittävissä puuveistoksissa. Luultavasti niiden henkilöiden toimesta, jotka ovat kulkeneet pyhiinvaeltajina Santiago de Compostelaan. 

Kultti ulottui erilaisiin kansanuskomuksiin, kuten sääennustuksiin: on uskottu Jaakon heittävän kylmän kiven järveen. Sääennustukseen lienee vaikuttanut myös ajankohta: keskikesä on päättymässä ja kääntyy syksyksi. No sitä ei uskoisi, sillä ulkona porottaa aurinko, lämpötila hellelukemissa, luonto vihreänvehreänä… 

* 

En meinaa uskoa, että kesä on jo näin pitkällä. Koko kevät, kesä on mennyt tammikuussa havaittuun vuotovahinkoon liittyvien hommien seurannassa, eikä loppua näy. On ollut kosteuskartoituksia, rakenteiden piikkausta ja purkua, kuivausta. Kaikki jatkuu vielä, todennäköisesti syksy kuluu samoissa merkeissä.

Helluntaipäivän kävely

Helluntaipäivä aukeni aurinkoisena, suorastaan kukkeana alkukesän hennosta heleydestä, puiden ja nurmien vihreydestä. 

Vain lyhyt kävely minun piti tehdä. Kuitenkin pikkuhiljaa lähes huomaamatta etenin pidemmälle ja pidemmälle ihastellen luontoa, satakieli lauloi, tuomi tuoksui… Lämmin tuulenpuuska antoi vauhtia vähän väliä. Olin tullut Koroistenniemelle. 

Ja kas, siellä pihalla oli kesäpäivän tuntua: väki ulkona kiertelemässä. Ja mikä parasta kahvila runsaine antimineen oli auki. 

Super paikka pitää taukoa, istahtaa ja nauttia näkymästä. 

Loppumatka sujuikin sitten hyvin. Kaiken kaikkiaan kertyi yli seitsemän kilsaa, ei huono. 

Kirjasto - Turku

Tällä viikolla Runosmäen kirjasto avautui uudessa Riimi-monitoimitalossa. 

Minusta kirjaston uutukaisissa tiloissa on nyt mukava ja helppo asioida. 

Toimiva ilmastointi on helpotus sekä henkilökunnalle että asiakkaille. Lukusalihuoneessa on hyvä keskittyä lukemaansa, taitaa olla äänieristetty. 

Hauska huonenurkkaus lapsille näytti kivalta, arvostan.

Vallattomat veijarit

 Oravat ovat käyneet meillä ihmeen kesyiksi, oikeastaan vallan vallattomiksi. Koko pihasta on tullut niiden leikkikenttä. 

Vilistävät tuuhea häntä oikoisena pisin nurkkia, sokkelin reunoja ja kiipeilevät kaiken maailman tasoilla. Aivan kuin ympäristön puut paksuine oksineen eivät riittäisi hyppelehtiä. 

Minun puolestani saavat leikkiä, kunhan eivät vaan pahojaan tekisi ja antaisivat linnunpesät olla rauhassa. 

Mitähän ne oksasaksien päällä juonivat…

Käsittämätöntä, meillä Suomessa!

Eilinen Vantaan kouluampuminen – mitä lintukotomme syvyyksissä kyteekään – järkyttää… Tuntuu kuin kytevä hiillos olisi roihahtanut. 

Tänään koko maassa suruliputus. 

Sävähdyttävä muisto caminolta

 Noin viisi vuotta sitten yhtenä kesäkuun (2019) helteisenä perjantaina olin kulkemassa Espanjassa Camino Via de la Platan reitillä. 

Kuivuutta ja hellettä oli kestänyt useita päiviä. Kasvusto oli karua, pientareet ruskeita ja pöllyäviä. Vähän väliä puuskainen tuuli lennätti kuivaa hiekkaa edessäni. Ja kun vilkaisin vaelluskenkiäni, olivat ne värjäytyneet harmaiksi, niin etten nauhoja erottanut.

 Tuntui oudolta yksikseen kulkea, kuin erämaassa olisin. Mutta sitten tämä outous muuttui lähes peloksi. Sillä jo kaukaa näin aikamoisia mustia palleroja, jotain möykkyjä. Siitä alkoi arvuuttelu, mitähän lienevät, eivät kai metsäsikoja. 

Lähemmäksi tultuani selvisi, että aikamoisia mustia sonneja olivat. Perin uhkaavilta näyttivät, molemmin puolin tietä seisoivat ja tuijottivat minua liikahtamatta terävine sarvineen. Yksi valtava sonni aivan siinä lähellä seisoi jäykkänä ja tuijotti hievahtamatta ja piti tasaista pitkää murinaa.

 Meinasin jäykistyä minäkin. Mutta ajattelin, ettei parane jäädä tähän näitä jyhkeitä möllejä tuijottelemaan, saavat pian päähänsä hyökätä aitauksestaan. Ja jos niin päättäisivät, vauhdillahan tulisivat kohti, eikä heppoinen vanha piikkilanka pidättelisi niitä yhtään. Visusti ohitin, mulla oli punainen paita päällä, ehkä se ärsytti murisijaa.

Vaarallisen liukasta

 Huh, mikä lenkki tänään! Tie oli kaamean liukas, jäinen ja kuhmurainen. Oli sentään jokunen soramurunen. 

Kun oli lenkkipäivä, niin lenkille oli lähdettävä, oli keli sitten mikä oli. Kävelysauvoista ja nastakengistä ei paljon apua heltinyt, oikeastaan ei hitustakaan. 

Lyhyestä lenkistä sukeutui vallan erikoinen tyylinäyte, sillä en aina tiennyt miten olisi paras edetä milloin missäkin jäistä kohtaa. 

Oli vain kokeiltava. Niinpä, harpoin, sipsuttelin, luistelin, laahustin… Oikein kaltevalla tien reunalla ei auttanut muu kuin sivuttain edetä, ja sitä rataa. 

No, enpä sitten tuota menoa jaksanut kuin kilometrin suuntaansa. Oli palattava, sillä tuntui kuin olisin vähintään kuuden kilsan reippaalla kävelylenkillä ollut. Onnekas olin ja todella kiitollinen kun haaveritta selvisin.