Orio - Getaria

Vaikuttaa siltä, että camino on vanginnut minut tänne kävelemään.

Albergue Oriossa on tilava ja viihtyisä. Pyykkini sain ulos aurinkoon kuivumaan. Meitä caminolaisia yöpyi useampia, lähinnä saksalaisia ja hollantilaisia.

On tainnut mennä ylikunnon puolelle, silti en saa palattua vielä Suomeen.

No, katson vielä jonkun etapin...

Kello oli melkein kahdeksan, kun maanantaiaamuna kiiruhdin alberguesta aamupalan jälkeen matkaan. 

Maisemat olivat vielä kovin utuisia auringon paistaessa pilviverhon takaa.

Tulin aivan Biskajanlahden rannan äärelle, jota pitkin kävelin aina Getariin saakka kuunnellen jälleen meren jyhkeää pauhinaa.

Rantaa pitkin oli tasaista laatoitettua kävelyväylää helppo edetä - jollei tuo rinkka painaisi.

Eilen kahvilassa kolme isoa irlantilaismiestä kertoivat, miten pitkän matkan olivat kulkeneet. Sanoin rinkkani painavan sen verran, että 30 kilometrin etapit ovat minulle liikaa. Johon he, että lähettävät aina rinkan taksilla hotelliin. Kätevää!

Eilen sää oli vallan mainio; aurinkoinen, lämmin ja tuuli vain heikosti.

Yövyin pensionaatin rauhassa tällä kertaa ja lähden vasta huomenna keskiviikona (10.6.) Deban suuntaan. 

Hyvä vähän pysähtyä ennen seuraavaa kipuamista vuoristossa ja katsella ympäriinsä. Esimerkiksi San Salvadorin kirkko on vaikuttava nähdä. Se edustaa kuulemma Baskimaan arvokkainta goottilaista rakennusperinnettä.

P.S. Puhelimen tallennustila loppui taas. 

Orio

Aamulla taas caminolla ihastelemassa rauhallisesti väreilevää Biskajanlahtea.

Kovin utuinen aamu oli, ja tuuli heikonlaisesti - hyvä sää kävellä.

Tänään kivikkoista nousua ja laskua oli aika lailla - ja tulee olemaan - olenhan vuoristossa. Siihen minun on vain totuttava.

Laskut tuntuvat käyvän jalkojen tai polvien päälle enemmän kuin nousut. Onneksi en jättänyt Denisen keppiä Santiago de Compostelaan. Se on ollut todella tarpeen. En tosiaan selviäisi täällä ilman keppiä.

Tämä levähdyspaikka oli mukava yllätys kolmen neljän kilometrin nousun jälkeen.

Maatiloja on pitkin matkaa - reitin ja Biskajanlahden välissä. 

Siellä katoksen alla pahnoilla lehmät makoilevat.

Caminolla oli tänään vilkasta. Pyhiinvaeltajien lisäksi oli viikonloppureippailijoita.

Orion keskustaan vievä pääkatu.

Välipäivä San Sebastiánissa

San Sebastián on yksi pohjoisen reitin suosituimmista kaupungeista, ehkä juuri upean biitsin ja merimaiseman ansiosta. Asukkaita tässä vilkkaassa kaupungissa on noin 187000. Kahviloiden ja ravintoloiden edustat ovat täynnä ihmisiä, tänäänkin.

Albergue Gazte Aterpetxea on rauhallisella paikalla. Tästä on hyvää piipahtaa vaikka uimaan. Sen jätin väliin, mutta pistäydyin katsomaan rantaelämää. Se oli hiljaisempi kuin eilen. Auringonpalvojia, uimareita ja lainelautailijoita ei montaa ollut.

Sää lienee vaikuttanut; on ollut pilvistä ja viileähköä, lämpöä noin 18-20 astetta.

Huomenna nousua on riittävästi, joten lepo on ollut paikallaan.

P.S. Kiitos kaikille lämpimistä kotiinpaluutoivotuksista, joita olen saanut eri tavoin. Mutta kuten on käynyt ilmi, jatkan vielä pohjoisella reitillä toistaiseksi - ainakin jonkin matkaa.

Pasajes - San Sebastián

Perjantaiaamusella saimme alberguesta venekuljetuksen vastarannalle sitä mukaa kun olimme valmiita lähtöön.

Seitsemän aikoin laskeuduin rappuja pitkin alas veneelle.

Sieltä alkoi melko pian kiipeäminen ylös vuorelle. Nousu oli jyrkkä, hyvin jyrkkä, ja Biskajanlahti oli siinä kaikessa komeudessaan oikealla puolellani. 

Tavan takaa pysähdyin ihailemaan näkymää ja myös hengähtämään.

Ilma suosi eilistä kulkemista; oli aurinkoista, mutta huomattavasti viileämpää kuin torstaina.

Ihmeen hyvin palauduin torstaipäivän rankasta koettelemuksesta. Ja käveleminen vaikka oli jyrkkää nousua ja laskua, sujui mukavasti.

No, ei etappikaan ollut pitkä, noin 8-9 kilometriä ilman eksymisiäni. Olin näet jossain vaiheessa kiivennyt ja poikennut reitille, joka vei takaisin Iruniin. Aavistin, että olen jossain missä ei pitäisi. 

Viimein lenkkeilijä oli ohittamassa ja sain kysyttyä, että missä olen. "Olet väärällä puolella vuorta, olet menossa Iruniin". 

No, ei muuta kuin sitä nousua laskeutumaan alaspäin. Puolessa välissä kaksi nuorukaista tulivat vastaan ja siis myös menossa harhaan. Nyt vuorostani sain opastaa, ettei siihen suuntaan pidä mennä.

Toinen nuorukainen oli kiitollinen. Hänellä kun oli pahoja rakkoja ja haavaumia jalkaterissä. Käveli kyllä ihmeen nopeasti kantapäät vahvasti teipattuna pelkissä varvastossuissa.

Yhdessä palasimme viimeisen keltaisen opasmerkin kohdalle ja etsittiin seuraavaa nuolta, joka ei niin vaan ollut nähtävissä.

Aamupalani oli eilen niukka: vähän pähkinöitä ja banaani. Illalla kun en jaksanut kavuta rappusia alas ja ylös  johonkin ruokakauppaan. Vettä sain alberguen hanasta.

Heti kun laskeuduin rapuja pitkin kaupunkiin, etsin vain baaria. Nälkä ja kahvijano oli hirmuinen. Onneksi sellainen oli suht lähellä. 

Syötyäni jaksoin selvittää tarkemmin alberguen sijaintia.

Piti vain seurata rantaa lähes päästä päähän. Sää pilvistyi ja tuuli lauhasti. Katselin siinä kulkiessani loivasti tyrskyävää Biskajanlahtea ja seurailin vilkasta rantaelämää.

Rinkan kanssa en viitsinyt usein pysähdellä. Mietin, että voisin tulla takaisin rinkan jätettyäni.

No, albergue sijaitsee kaukana keskustasta, mutta sieltä on hyvä huomenna lähteä seuraavalle etapille.

Sainkin etukäteen tuntumaa huomisaamun jyrkästä noususta, kun olin kävellyt vahingossa alberguen ohi. Nousu vaan jatkui ja jatkui. Ei täällä metsässä voi majapaikkaa olla ja käännyin takaisin. Alhaalla näin viimein henkilön, jolta sain opastusta.

Albergue oli melkein täpötäynnä. Sain sentään vielä alapedin makuuhuoneesta, jossa meitä oli illalla kahdeksan naista.

Marketti on suht lähellä, joten sain ostettua syötävää.

Illan mittaa alkoi sataa - loppui kuitenkin aamuun mennessä.

Arvata saattoi, että täpötäydessä alberguessa oli aamulla aikamoinen viuhina ja tohina caminolaisten tehdessä lähtöä.

Itse jään vielä toiseksi yöksi, kun kerran on mahdollista.

Irun - Pasajes

Irunissa olisin voinut viipyä pidempäänkin ja pitää kunnon loma Camino de Portuguésin jälkeen. Hotel Ibis on rauhallinen ja viihtyisä paikka majailla.

En kuitenkaan raskinut, ja tarjoushintakin loppui.

Lähdin siis eilen torstaina (4.6.) taivaltamaan Camino del Norten reitille, jota olin selvittänyt melkein koko keskiviikkopäivän.

Yllättävän helposti reitti löytyi. Aamu oli hieno ja aurinkoinen.

Tällä reitillä caminolaisia on huomattavasti enemmän kuin viime reitillä, mikä tuntuu turvalliselta yksinmatkaajalta.

Maisemat sen kun vaan kaunistuivat mitä korkeammalle etenin vuoristossa. Ja aurinko porotti jo ennen puolta päivää aika kuumasti.

Puolen päivän jälkeen helle ja vuoristo koettelivat todella kuntoani - enpä vaan aamulla arvannut mihin koettemukseen itseni taas laitoin.

Vettä minulla oli, mutta en tainnut juoda kunnolla. Evästäkin oli, vaan en tullut pitäneeksi lounastaukoa. Ja vähän hankalaakin oli ruokailla, kun ei ollut paikkaa mihin istahtaa. Sopivan kiven kohdalla varjossa maltoin hetkeksi pysähtyä ja jotain nakertaa.

Kovakuntoiset caminolaiset olivat ohittaneet minut jo aikaa sitten, joten yksikseni vuoriston paikoin kivisellä tiellä kävelin. 

Välillä piti pysähtyä ja odottaa hengityksen tasaantumista. Lintujen viserrys kuului äänekkäänä, metsässä rapisi, muuten oli ihanan hiljaista. Vastaan tuli välillä juoksijoita ja kävelijöitä.

Alkumatkasta joku sanoi, että tunnin päästä olet perillä alberguessa. Kului tunti, toinen ja kolmaskin, vaan ei näkynyt albergueta eikä muutakaan taloa.

Lopulta tuli kyltti, jonka mukaan albergue on 1,2 kilometrin päästä. Oloni oli jo aika tukala kuumuudesta ja ties mistä. Taas tuli kyltti, että albergue olisi kahden kilometrin päässä. Silloin simahdin vallan. Tulin autotielle ja toiveikkaana että mäen laella olevan talon täytyy olla albergue. Juuri ja juuri sain pitkän nousun kavuttua ylös. Oli oksettava ja heikko olo, ihan kauheaa. Lopulta en saanut oikein askeltakaan otettua. 

Mäen laella selvisi, ettei talo ollut suinkaan albergue, vaan maatalo. Isot koirat syöksyivät kohti. Sitten tuli itku voipumisesta ja pettymyksestä. Kävelin talon pihaan, miesväki komensi koirat pois. Yksi haki kylmää vettä, että on juotava. Sain juuri ja juuri sanotuksi että tarvitsen taksin albergueseen. "Vainko sinne, hyppää kyytiin."

Helpottuneena istahdin autoon, eikä siinä sitten kauan kestänyt, ehkä viisi minuuttia, kun olin perillä.

No se saapuminen oli varsinainen esiinmarssi. Alberguen edustalla caminolaiset odottivat oven aukeamista ja minä suomalainen pöllähdin siihen autolla. Siinä oli italialaisia, hollantilainen ja espanjanlainen silmät pyöreinä, että mitä on tapahtunut. Sanoin, että voin huonosti. Miehille tarjosin maksua kyydistä, vaan eivät ottaneet. Ja kun en meinannut uskoa, hollantilainen sanoi minulle pökertyneelle, että he eivät ota maksua.

Ja voi mitä ystävällisyyttä sain seuraavaksi osakseni! Haettiin vettä, kantoivat rinkkaani, pyysivät istumaan jne. Vähitellen oloni kohentui normaaliksi syötyäni ja saatuani kahvikupposen.

Vielä alkuillasta aurinko helotti kuumasti. Kuulin, että caminolla oli ollut 40 astetta lämmintä, varjossa vähemmän.

Alberguen pihalta otin yllä olevan kuvan.

Irun

Maanantaina Santiagossa tuli vähän hosuttua majapaikan suhteen. Olisin voinut etsiä ja valita vähän paremman, sillä se oli meluisa ja aika karu. Mutta sijainti oli hyvä.

Tiistaiaamuna ennen juna-asemalle menoa otin vielä yhden kuvan komeasta katedraalista. 

Pyhiinvaelluspassini melkein täyttyi leimoista. Ja uusi pyhiinvaellustodistus on nyt siististi kuljetuspakkauksessaan.

Maanantaipäivän aikana sain selvitettyä, miten edetä eteenpäin. Ja myös vähän tietoa reitistä Camino del Norte, jolle kaavailen lähteä. Reitin pituus on noin 830 kilometriä ja alkaa paikasta Irun.

Irun on aivan Ranskan ja Pohjois-Espanjan rajan tuntumassa.

Päätin siis jatkaa ainakin Iruniin. Valitsin junan, koska se on edullisempi ja nopeampi kuin bussi.

No, koko päivän istuin junassa. Aamu kymmenestä ilta yhdeksään.

Katselin tiiviisti Pohjois-Espanjan jylhän kivisiä ja metsäisiä vuoria, laajoja hedelmä- ja viljaviljelyksiä.

Junassa oli paljon ranskaa puhuvia caminolaisia, jotka eivät taitaneet englantia. Heitäkin seurailin, olivat iloista väkeä.

Kaikilla meillä junan caminolaisilla oli tarkoitus yöpyä Irunissa, eikä kellään tainnut olla tietoa majapaikasta.

Santiagossa sain kahden pensionaatin osoitteet, mutta ei tarkempaa sijaintia kuin että ovat lähellä juna-asemaa.

Olin siinä menossa taksiin, kun korealainen mies, caminolainen, kysyi voisiko hän tulla samaan pensionaattiin samassa kyydissä. No, mikä ettei.

Ihmettelin, miksi taksikuski oli niin töykeä, paiskeli ja sovitteli keppiäni ynseästi.

Selvisi ja ymmärsin kyllä miksi, sillä ajomatkaa oli vain  viisikymmentä metriä.

Pensionaatti oli siinä ja toinen toisella puolella katua. Respa oli baarissa, missä kova mökä ja televisio pauhasi. Vastaanottoihminen ei osannut sanakaan englantia. Kului ikuisuus ennen kuin hän ymmärsi, että haluamme kumpikin oman huoneen. Korealainenkaan ei oikein taitanut englantia.

Aina välillä paikallisille piti jakaa trinkkejä ja ties mitä juomia. Muita caminolaisia kerääntyi ympärille majoittuakseen paikkaan. 

Korealainen antoi tietonsa ja maksoi luottokortilla ensiksi. Ja kun tuli minun vuoroni maksaa, maksulaite ei hyväksynytkään Visaani. 

Siitä paikasta minä otin vauhtia ja lähdin tien toiselle puolelle pensionaattiin.

No, siellä oli vielä kaameampi mökä ja hurjan näköistä porukkaa. Ja taas caminolaisia muitakin tulossa ja jonossa. 

Sanottiin, ettei ole kuin kimppahuoneita. Edelläni oli aika vanha caminolaismies, hän halusi nähdä huoneen ja minä perässä. Siinä hississä varmistui, että meidän pitäisi majoittua samaan huoneeseen.

Tein täyskäännöksen ja hissillä alas. Vastassa molemmin puolin hissiä nojaili kaamean näköiset tyypit. Samat, jotka, silmä tarkkana baarissa seurailivat meitä caminolaisia. Hätkähdin, että nyt ryöstävät. No, siitä ohi vaan, ja eikös korelainen ollut tullut myös. Kysyin, etkö jäänytkään johon ilmoittauduit. Sanoi, että ei, sain rahat takaisin. Ja caminolaisia tuli lisää. 

Nyt en enää jäänyt seurailemaan miten korealaisen kävi ja muiden, oli jo myöhäkin. Marssin kiivaasti takaisin juna-aseman taksipaikalle ja sanoin, että hotelliin tai hostellin.

Kuski puhui vain espanjaa, mutta ymmärsin, että halusi tietää pitikö hotellin olla lähellä rautatieasemaa. Ei tarvitse olla, sanoin. Ja hän ajoi ja ajoi. Ajattelin jo, että mihin nyt joudun. 

Nyt taidetaan olla  lähellä, kun viittoili että tuo vai tuo. Sanoin että halvempi. Ei tainnut kuitenkaan ymmärtää. Kuski oli fiksu sanoessaan hotellin edustalla, että hän menee kysymään onko tilaa minulle.

No oli tilaa, onneksi, ja tarjoushintaan.

Aikamoista sählinkiä tuli rauhallisen junamatka jälkeen - loppui kuitenkin hyvin.

Ei ihme, että taksimatka kesti, sillä hotelli on keskustasta aika syrjässä. Kävelin saman matkan tänään, ja kesti melkein tunnin suuntaansa.

Mutta sijainti on huomista lähtöä ajatellen hyvä.

Niin ilmeisesti vielä jatkan pohjoista reittiä täältä Irunista, kun ostin opaskirjasenkin, hankin kirkosta uuden pyhiinvaelluspassin ja ruokakaupasta evästä.

Santiago de Compostelassa

Perillä Santiago de Compostelassa! Tulin siis tänään taivaltaneeksi Camino Portuguésin, sen rannikkoreitin, loppuun.

Sopivan viileässä ja pilvisessä säässä oli hyvä kävellä tämä viimeinen etappi perille.

Viimeiset kilometrit sujuivat joutuisasti, kun mietin tämän toisen Kevätcaminoni antia: kokemuksia, näkemääni ja kohtaamiani ihmisiä. Tulin myös vertailleeksi Portugalia ja Espanjaa toisiinsa. 

Mäen laelta näkyy katedraalin tornit - no, juuri ja juuri.

Huomaan, että matkanteosta muistuu mieleen välillä yhtä ja välillä toista, joten sulattelemista tai työstämistä riittää kunnes olen kotona - niin ja sielläkin vielä.

Jonkinlaisen yhteenvedon tulen siis tekemään myöhemmin.

Tässä jonotetaan pyhiinvaellustodistusta.

Santiagon katedraalin ympäristö näyttää samalta kuin viime keväällä: paljon hyväntuulisia ihmisiä käyskentelemässä, kahvilat, ravintolat ja matkamuistomyymälät melkein täyttyvät pyhiinvaeltajista, joita virtaa kaiken aikaa lisää eri suunnista. 

Tänään minulle selitettiin, että Santiago de Compostelaan tullaan, täältä ei lähdetä vaeltamaan muualle kuin Finisterreen. Tai voi, mutta saattaa kuulemma joutua vaikeuksiin.

No, aamulla irtaannun tästä ihmisvilinästä - katsotaan missä olen huomenna.

Jollen sitten tee Agatha Christiet.