Oliveira de Azeméis - S. João da Madrid

Opaskirjaseen (John Brierleyn) ei ole aina luottamista. On saattanut tulla uusia majataloja ja vanhoja lopetettu.

Esimerkiksi keskiviikkona (6.5.), kun olin tarponut lähes kaksikymmentä kilometriä etsin vimmatusti Oliveira de Azeméisin keskustasta ensimmäistä majapaikkaa kolmesta mainitusta, niin oli se lopetettu. Toinen mahdollinen oli luksushotelli ja aivan liian kallis.

Aloin jo jännätä, kuinka minun käy. Monen kyselyn jälkeen löytyi kolmas vaihtoehto vähän sivummalta reitistä. Ja onneksi sain sieltä huoneen, pienen kopperon, mutta ah niin rauhaisan.

Se vain, että voimani tai tekniikkani ei riittänyt päästä ulko-ovesta ulos eikä sisään.

Illemmalla kuulin caminolaisia tulevan samaan kerrokseen. He, ranskalaisryhmä, ovat menossa myös Santiagoon. Passasin nyt, että varmasti pääsen ovesta ulos ja tein heidän kanssa treffit kello seitsemältä seuraavana aamuna. Onneksi osasivat vähän englantia. Ja hyvä kun hoksasin niin sopia, sillä kokeilin taas aukaisua - ei onnistunut millään, eikä ketään missään, siellä sitten olisin kolkutellut. No, näiltä ranskalaisilta oven avaaminen sujui käden käänteessä.

Kiiruhdin aamukahville läheiseen kahvilaan. Ranskalaiset jatkoivat matkaa. Ikkunasta näin, kun he hetken kuluttua tulivat takaisi päin ja sitten taas vauhdikkaasti harppoen toiseen suuntaan. Etsivät ilmeisesti kovasti reittiä.

Aluksi luulin, että se olen vain minä joka haeskelen ja eksyilen. Vähitellen on kuitenkin selvinnyt, että yhdelle sun toiselle käy samoin - taitaa olla siis tunnusomaista Portugalin caminolla. 

Eilen reitti oli jälleen kovin vaihteleva. Ilma kaunis ja lämmin. Kilometrit kuluivat huomaamatta.

Kuljin läpi historiallista, roomalaisaikaista reittiä. Korkeita muureja on säilynyt pitkälti. 

Tämän nousun laella tapasin vanhan naisen kukkineen ja koreineen päivineen. Vaihdettiin muutama sana, minä sanoin vain si, si. Ja hän puhui valtavasti ja alkoi kaivaa kovasti koriaan. Löysi sieltä pari appelsiinia ja ojensi ne minulle. Kiitin kovasti. Ei päivää ilman ihmisten hyväntahtoisuutta. 

Pohdin, että kyllä maailmassa hyvyyttä ja lähimmäisrakkautta on - mediaa seuratessa saa päinvastaisen käsityksen - ei maailma niin paha ole.

Päivän viimeisessä kahvilassa tapasin jälleen fatimalaisryhmään. Olivat aloittaneet Portosta.

Kyselin millainen kaupunki Porto on. Kovasti kehuttiin, ja sain ohjeen hyvään albergueseen, jota ei ole mainittu oppaassani.

Aurinkolasipäinen kertoi pyöräilleensä saman reitin minkä nyt olen kulkemassa.

Tästä pirteän iloisesta ryhmästä sain lisää virtaa lopputaipaleelle majapaikkaan, ja myös keittokulhollisesta (1,- e), jonka nautin vaihteeksi kahvin sijaan.

Loppuihan se sade - tuli kaunis ja aurinkoinen päivä kulkea.

Aamulla kahvilassa oli käydä hullusti. Olin lähdössä ja laittamassa tuolilta rinkkaa selkään, kun tuoli äkisti kippasi minut lattialle. Olin siinä kyykkysillään ja rinkka selässä enkä päässyt ylös.

Kahvilan isäntä riensi nostamaan rinkkaa, vasta sitten sain noustua. Tässä hässäkäss polvet joutuivat vähän koville.

Isäntä alkoi punaisena pauhata kovasti jotain. Puisteli päätään, osoitti selkäänsä, heristi sormeaan ja mainitsi Santiago de Compostelan. Ymmärsin, että rinkkani on vallan liian painava selälleni.

Toivottavasti hänen selkänsä ei särkynyt.

Tänään oli mukavaa taas astella metsätiellä.

Paljon on caminon varrella tehty metsätöitä. Vasta nyt näin miehiä metsätöissä. Sitä hommaa olisin voinut seurata pitempäänkin, mutta alkoivat seisoskella ja tuijotella minua. Lähdin siitä hissukseen eteenpäin, ties vaikka tulevat ja ottavat kamerani ja puhelimeni - niinkuin telkkarissa toimittajilta.

Fatimalaiset ottavat rennosti.

Albergaria a Velha

Illalla katsoin alberguen ikkunasta ulos. Satoi valtavasti ja tuuli sen kun yltyi - riepotteli puita hurjasti. Onneksi olin täällä sisällä, enkä caminolla, ajattelin.

Aamukahvilla näin kahvilan telkkarista, että olikin ollut kova myrsky aina Lissabonista pohjoiseen saaden paljon tuhoa aikaiseksi. Puita oli kaatunut, autoja rusentunut jne.

Alberguessa oli kylmä. Pakkasin aamulla kiireesti kaikki märät ja vähemmän märät rinkkaan ja lähdin etsimään lämpimämpää majapaikkaa.

Löysinkin vähän matkan päästä Casa Alamedian, jossa sattui olemaan yksi huone vapaana. Käytävällä on yhteispesutilat.

En tiedä, onko täällä lämpimämpää yöpyä. Saan ainakin aikaisin levitettyä ja ripustettua märät vaatteet.

Toisekseen kuuden kävelypäivän jälkeen tuntuu, että vapaapäivä on jäsenilleni tarpeen.

  Fatimalaisia tuli sankoin joukoin vastaan.  

Pikkupuodeista saa edullisesti evästä: nuo kaikki teki 2,02 euroa.

Vanhaa kaakelilaattaa rakennuksen julkisivun katteena.

Águeda - Albergaria-a-Velha

Tänään maanantaiaamuna vasta satoikin. Kun katsoin ulos majapaikan ikkunasta, kadut, jalkakäytävät, tasanteet jne. lainehtivat vettä.

Mietin, jatkaako matkaa vai jäädäkö majapaikkaan. Mutta huone oli niin kylmä ettei vaatteeni eilisen sateen jälkeen kuivuneet - eivätkä kuivuisikaan. Rinkkakin painaa nyt enemmän märistä vaatteista. 

Oikeastaan ainoa vaihtoehto oli lähteä liikkeelle.

Onneksi lähellä oli baari, joten sain päivän alkajaisiksi lämmintä kahvia ja juustosämpylän.

Kun pääsin caminolle, alkoi ukkostaa ja salamoida.

Taas emmin vesisateessa, palaanko takaisin - salamointi vähän pelotti.

No, ei matka tästä joudu jos jään jahkailemaan, menoksi vaan.

Sade pistää vain vauhtia töppösiin. Oikeastaan sadesää on minulle sopivampi kuin helle. Ukonilma loppui aika pian.

Yksi ainoa katos sattui kohdalle. Siellä ravistelin vesiä vaatteistani ja otin pari kuvaa.

Valokuvat jäävät nyt ottamatta. Ehkä suotta pelkään sateen vahingoittavan puhelinta ja kameraa. Varmuuden vuoksi en viitsi niitä kastella.

Puoli kolmen aikoihin tulin alberguen kohdalle, joka on kuulemma vasta avattu. Pahalta näyttää, en taida täälläkään saada vaatteita kuivaksi. Pitäisi saada eiliset ja tämän päiväiset kuivaksi.

Hyvä, kun en postittanut villasukkia kotiin. Ne ovat olleet todella tarpeelliset.

Anadia - Águeda

Lauantainen lyhyt etappi kannatti. Sunnuntaina olo oli vallan toinen ja kantapää parempi.

Sain majapaikasta hyvän aamupalan, joten reippain mielin astelin sateessa.

Sateeseen näköjään tottuu. Tulee myös vähemmän valokuvattua, joten matkanteko etenee rivakammin.

Sunnuntainen reitti oli helppo ja tasainen. Kuljin läpi maaseutujen ja pikkukylien.

Pieni lounashetki kymmenen kilometrin jälkeen. Marengit sain kaupan päälle. Ja kun söin vain toisen, piti se ottaa mukaan, ja lisäksi sain vielä sämpylän evääksi.

Päivämatkaksi kertyi 17,7 kilometriä.

Anadia

Kuulemma fatimalaisten takia majapaikat olivat eilen täynnä.

Aamulla kun lähdin liikkeelle, majapaikan takapiha oli täynnä virkeitä pyöräilijöitä valmistelemassa lähtöään. Osa lähti Santiago de Compostelan suuntaan niin kuin minäkin, osa taas päinvastaiseen Lissabonin suuntaan.

Mikään baari tai kahvila ei ollut auki, joten aamupalana oli omena ja vesi.

Eilisen pitkän ja sateisen päivän jälkeen olo oli aamulla aika vetämätön. Siksi tänään löysemmin ja kävelin vain noin kahdeksan kilometrin päässä olevaan Anadiaan. Aamukahvini sain siis vasta nyt.

Pilvinen sää kirkastui ja lämpeni päivän mittaan. Olisi ollut hyvä ilma kävellä enemmänkin, mutta majapaikka olisi vasta yli 25 kilometrin päässä. Se olisi tänään ollut liikaa. Sitä paitsi nyt oikea kantapään ulkoreuna tuntuu astellessa ilkeältä. 

No, huomiseksi on luvattu taas sadetta.

Coimbra - Mealhada

Perjantaina sataa tihutti aamusta alkaen. Sadetta oli luvattukin, niin laitoin ennen caminolle lähtöä sadetamineet päälle. Ja vyölaukun sisällön pakkasin minigrippuseihin.

Kaupungilla lämpömittari näytti +15 astetta, mikä on ihan riittävä kävellessä.

Ensivaikutelma Choimbrasta oli kiva. Paljon pieniä kauppoja, kujia, kahviloita ja ties mitä. Täällä niin kuin Tomerissa voisi viettää vaikka viikon ilman että aika tulisi pitkäksi. Mutta kuten ensimmäisessä Kevätcamino -tekstissä totesin kaupunkilomat eivät ole nyt minun juttuni, vaan caminolla, tiellä kulkeminen.

Heti kun olin tullut taajamaan ulkopuolelle ja kaupungin melu vaimennut, saatoin kuulla valtavaa lintujen sirkutusta: käki kukkui, satakieli lirkutteli, pääskyset ja muut eri linnut pitivät sen päiväistä konserttia minulle.

Talikolla lantakasojen levitystä.

Eräällä pellolla äestettiin tai sen tapaista sateesta huolimatta.

Camino Fatiman kulkija. Näitä fatimalaisia tuli vastaan pitkin päivää.

Tein suuren mokan kun erehdyin lounastamaan matkan varrella Santa Luzian ravintolassa nimeltä Manuel Julio. Paikka oli tupaten täynnä. Ensin odotin istumapaikkaa, sitten ruokaa - koko lounastamiseen tuhraantui aikaa yli kaksi tuntia, mikä harmitti, kun edessä oli vielä pitkä matka majapaikkaan. 

En tiedä miksi tuollainen päähänpisto tuli, että syömään, sitä paitsi ruokailu oli äärettömän kallis, peräti 26 euroa. Taisin ajatella jaksavani perille paremmin.

Sade senkun vain yltyi päivän mittaan. Olin läpimärkä. Poikkesin juomaan lämmintä kahvia, jos vain mahdollista.

Lähellä Mealhadan keskustaa aloin kysellä tietä majapaikkaan nimeltä Residencial Oasis. 

Koko keskustan läpi kuljin, aloin olla jo aika uupunut, ja kello läheni kuutta.

No kun viimein tulin kyseiseen paikkaan, sanottiin pahoittelen ettei ole tilaa yöpyä. Puolentoista kilometrin päässä on seuraava paikka, sinne on käveltävä. Seisoin siinä surkeana, vettä valuvana ja sanoin, en voi enää millään kävellä. Pieni hetki vielä, sanottiin ja mies alkoi soitella ja varmistaa onko tilaa seuraavassa paikassa. Taisi olla äitinsä, joka haki auton siihen pihalle. 

Seuraavassa paikassa on yksi huone vapaana, laita rinkka autoon ja kyytiin, sanottiin. Voi, mikä onnenpotku taas, sain autokyydin majapaikalle. Se oli kyllä tarpeen, sillä olin aivan väsähtänyt ja märkä kuin uitettu koira.

Loppu hyvin. Tuli vain pitkä päivä, aamu kahdeksasta ilta seitsemään ja matkaa pitkälti yli 20 kilometriä.