Kesäisiä ja aurinkoisia päiviä tuli vielä iloksemme, vaikka taitaa kesä olla jo syksyyn kallellaan. Luonnon vihreydestä paistaa keltaisuus.
Vanhat herukkapensaat antoivat vielä satoa, tosin niukasti, ei tarvitse pakastaa. Saamme syötyä ne jogurtin seassa viikossa parissa.
Runsas omenasato on enää muisto vain, sillä tänä vuonna en näe montaa omenaa, nekin korkealla ulottumattomissa.
Useimpina vuosina olen hämmästellyt: joko jo juhannus. Välistä tuntuu kuin hämmästelyni tihenisi.
No niin, kaunista ja vehreää on kaikkialla – Suomen kesä on häkellyttävän kaunis – minne vain katseeni käännänkin, ihastuttavaa.
Mustarastas pyrähti kurkkaamaan ikkunapellille. Ja ampiainen piipahti sisälle huoneeseen. Siitä kehkeytyikin pieni aamujumppa, kun yritin sitä ulos hätyyttää. Puuha tuntui hyödyttömältä, niin kuin välistä kuntoilukin, kyllästyin ja annoin sen olla. Eikös sitten häippäissyt ulos, ihan itsestään, omia aikojaan avonaisesta ikkunasta.
Juhannusaaton haluan kuitenkin kotipihallani läheisteni kanssa viettää. Kauppatorilta hankittiin tuoreita ruoka-aineksia.
Hyvää keskikesää!
