Kauniit ja lumettomat ulkoilusäät sen kun jatkuvat, tänäänkin. Tuulista on, mutta ei niin metsän suojassa.

  Perjantai 24.1.2020

Tänään lauantaina aurinko pilkistää kuin kutsuen ulos reippailemaan. En malta pitää välipäiviä, huonolla ilmalla sitten.

Paimion Polku

Tänään kävelin Paimion Polku-reitin. Uskaltauduin tälle pitkälle reitille, kun sain seuraa. Seurassa kilometrit taittuivatkin huomaamatta kuin myös polun vaikeammat ja märemmät kohdat. 

Kaiken kaikkiaan hyvässä kunnossa polku on, liukkauttakaan ei kallioilla ollut. Sää oli mainio.

Lumihiutaleita leijaili aamusella jonkin aikaa, poutaantui sitten, pilvet kaikkosivat ja aurinko pääsi värittämääm polun ympäristöjä upeiksi katsella.

Kaunista ja virkistävää oli. Saa nähdä, ehdinkö vielä polulle ennen lumen tuloa.

Lumeton talvi

Vielä toistaiseksi ovat lenkkipolkuni olleet lumettomia. On ollut aivan mahtavaa aikaa kävelijän kävellä. 

Sadepäivät ovat välipäiviäni, poutana taas kiireesti ulos nauttimaan luonnosta ja päivänvalosta. 

*

P.S. Missä hyvinvointi mekanisoituu, siellä pahoinvointi ruumistuu. (Samuli Paronen 1990: Maailma on sana, s. 9.)

Taulunäyttely - Paimion kirjasto

Paimion kaupungintalon näyttelyparvella on Sirkka Toivosen kauniita teoksia nähtävillä. 

 Kirjastossa käydessäni käyn niitä aina ihastelemassa. Tauluissa on hintalappu ja myyjän yhteystiedotkin löytyvät parvelta.

*

Aivan kuin kevät jo kurkistelisi nurkalla.

Palautelenkki

Sunnuntaina lauantainen vaellus Sattmarkin lenkillä tuntui jaloissa tavattomana kankeutena. Aivan selvästi olin ylittänyt kuntoni.

Ehkei niinkään matka vaan paikoin jyrkkä kiipeily ylös kallioille ja alas pisti reisilihakset koetukselle. Eikä ihme, olenhan laiminlyönyt kunnollista rappuharjoittelua jo tovin, ei näet ne vähäiset kerrat kuntoa nosta. 

 No, kun kerran noin tuntuu, meinasin eilen että parasta tehdä löysä kävely Vähäjokipolulla ikään kuin jalkojen vetreyttämiseksi. 

Sää suosi kävelijöitä - lauantai-illan puuskaisen ja tulvivan sateen jälkeen oli lähes tyyntä.

Saariston Polku - Skärgårdsstigen

Eilen lauantaina Saariston Polku ry järjesti vaellustapahtuman Paraisilla. Hoksasin sen, kun satuin lukemaan Pargas Kungörelser -lehteä tarkemmin. 

Lehdessä oli kiva ilmoitus vaelluksesta ja että ei-jäsenetkin voivat osallistua. Kappas, tuossa olisi mahtava tilaisuus osallistua pidemmälle lenkille, meinasin. 

No, aamusella kotona epäröin, mahdanko kuitenkaan osallistua, mittari näet näytti -9.2 astetta, maa oli kuurassa. Mutta  sitten; nyt mennään eikä meinata, ajattelin, olinhan illalla tehnyt eväätkin jo valmiiksi. 

Lähtö oli Sattmarkin edustalta kello kymmeneltä, lähdin kotoa siis köröttelemään jo vähä ennen yhdeksää, etten vaan myöhästyisi. Ajotie oli liukas, mitenkähän vaelluspolulla, pohdin.

Aikamoinen joukko kävelijöitä kerääntyikin, kolmisenkymmentä, ehkä enemmänkin. Ja tasan kymmeneltä Kari Penttinen lähti vetämään meitä opastetulle Sattmarkin vaellusreitille, noin 11 kilometriä. Sää oli mitä mainioin kävellä, tosin lauhtuessaan routainen polku muuttui paikoitellen aika liukkaaksi. 

Pian huomasin, että kävelysauvat olisi pitänyt ottaa mukaan. Aloin katsella sopivaa keppiä metsästä. Sitten tukevan kepin minulle löysi kanssakävelijä – suurkiitos hänelle – kallioille kiivetessä se oli ehdoton. 

Kiitos myös muille jeesaajille! Apu oli tarpeen muutamissa kohdin, varsinkin kallioille kiivetessä ja kallioilta laskeutuessa. 

Täytyy tunnustaa, että loppupuolella alkoi jaloissa tuntua liukkaiden juurakoiden yli harppominen ja kivenlohkareita pitkin kallioille ylös ja alas astelu. 

Onneksi oli pausseja, eväistäni sain voimia, kuin myös toisista kävelijöistä. Olin innoissani, enpä siinä paljon väsymystäni ehtinyt kuulostella. 

Ja se metsän raikas ilma, tuoksu, vanhat havupuut, kalliot, ihan mahtavaa oli se kaikki fiilinki siellä. 

Vasta myöhemmin kotona tuntui kuin olisin salilla tehnyt rajua jalkatreeniä. Kaiken kaikkiaan päivän vaellus oli minulle motivoiva harjoituslenkki – mahtava sellainen – lisää kuntoa on hankittava.

Vaelluksen päätteeksi sai halutessaan grillata eväsmakkaraa laavun edustan tulella. 

P.S. Tällä vaelluksella talvilenkkarini olisivat olleet sopivimmat kuin painavat ja jäykät vaelluskengät. Istuinalustan unohdin ottaa mukaan ja sauvat.

*

Sainpa vielä virtaa pistäytyä Fågelholkissa, paikassa jossa vietin kesän 2018. Pihapiiri oli nyt hiljainen, jäinen meri siinä edessäni peilikirkkaana.

Eipä tainnut jää vielä kestää, isäntä kun heitti kivenmurikan, ei uponnutkaan, jäänpäälle molskahti kierimään. Ihan ihmeellinen se rauha siellä!