perjantai 12. syyskuuta 2014

Metsänhoito ja -kasvatus

Maastokoulutuspäivä
Suomen metsäkeskus järjesti antoisan ja virkistävän maastokoulutuspäivän ”Paimion metsäkoululla”.
Päivän aiheina olivat ”hyvän metsänhoidon suositukset”, ”metsälain merkittävimmät muutokset käytännössä” ja ”eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus”.
Ennen maastoretkeilyä saimme kuulla teoriaa, mm. pääpiirteet siitä, millaisia lisävaihtoehtoja metsänkäsittelyyn uusittu metsälaki (1085/2013) antaa nyt metsänomistajalle.
Päivän aikana kertaantuivat hyvän metsänhoidon periaatteet sekä teoriassa että käytännössä. Antoisaa ja havainnollista oli retkeillä maastossa eri metsäkuvioilla ja pohtia yhdessä, mitä niillä kannattaisi tehdä, miltä kuvio tulisi näyttämään jos mitään ei tehdä jne.


Summa summarum - metsänomistajan on syytä tietää omat tavoitteensa ja odotuksensa metsänsä suhteen. Se helpottaa tarkoituksenmukaisen käsittelymenetelmän valintaa. Metsänomistajalla on uuden lain myötä enemmän vapautta metsänkasvatuksessa, mutta myös vastuuta; oikeanlainen käsittely oikeaan aikaan, jottei tulisi ryteikköä eikä riukumetsää.
Siinäpä sitä ohjetta - helpommin sanottu kuin tehty.

3 kommenttia:

  1. Hei Silja :)
    Mielenkiinnosta kyselen onko sinulla tietoa istutetun metsän pitkäikäisyydestä ja puiden hyvinvoinnista verraten luonnontilaiseen metsään? Mietin vain sitä että voivatko istutetut kuuset tai muut puut olla yhtä pitkäikäisiä ja hyvinvoivia kuin itse paikkansa valinneet puut sekametsässä tai päinvastoin istutetut paremmin menestyviä? Jostain luin väittämän, että istutetut metsät (siinä taisi olla kyse kuusista) kasvavat noin 40 vuotta, mutta sitten yksipuolisuutensa vuoksi puut kuolevat vähitellen. Tämä ei tietenkään ole ongelma mikäli puut kaadetaan sitä ennen. Onkohan tällaisessa mitään perää? Samassa jutussa kirjoitettiin tuhkan ja sen sisältämien alkuaineiden merkityksestä.
    Luonnontilaisessa metsässä törmää usein upeisiin ikivanhoihin puuvanhuksiin:)
    Ihanaa ja ruskan kaunistamaa värikästä syksyä sinulle!!
    Ida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ida, Mielenkiintoisia asioita pohdiskelet. En muista nyt yhtään tutkimusta kysymykseesi liittyen.

      Metsätaloudessa havupuita pyritään kasvattamaan täysimittaisiksi tukeiksi ennen kaatoa tai päätehakkuuta noin 70–95 vuotta. Sitä ennen metsässä tehdään yksi tai kaksi harvennusta, viimeisen harvennuksen tekisin, kun puut ovat noin 30–40-vuotiaita. Näin tasaikäisrakenteisessa talousmetsässä, mutta nykyään metsänomistaja voi valita myös eri-ikäiskasvatuksen ja hoitaa metsäänsä sen mukaisesti. Ns. ”ikimetsät” ja luonnontilaiset metsät ovat asia erikseen.

      Tuhkalannoitusta on suosittu jossain määrin varsinkin ravinteiden ja typen tarpeeseen. Senkään tarpeellisuudesta tai hyödystä ei taideta nykyään olla yksimielisiä. Itse levittelin puutuhkaa muutama vuosi sitten taimikkooni, mutta en tullut seuranneeksi vaikutuksia. Ja oikeastaan sitä varten olisi tarvinnut perustaa koealoja. Aivan puun/taimen tyveen tuhkaa ei kuitenkaan pidä levittää.

      Niin, nykyään on ollut myrskyjä ja kovia tuulia, jotka luonnollisesti harventavat metsää. Lisäksi tuholaiset ja taudit tekevät tuhojaan sekä nuorissa että vanhoissa metsissä. Jatkuvaa seurantaa siis tarvitaan, jotta osattaisiin menetellä oikein ja oikeaan aikaan tuhojen leviämisen estämiseksi.

      Mukavaa syksyä sinulle ja perheellesi!

      Poista
  2. Kiitos vastauksesta :D

    VastaaPoista