Epävakaista ja epämääräistä

Kylläpä on viime päivinä sadellut – vähän väliä.

Poutatuokioina saan pitää kiirettä, jotta ehtisin kuvata luonnon kesäkukkia ennen kuin taas kastuvat.

 

Pikkuhiljaa olen jälleen aloitellut hitaita kävelylenkkejä, vaikka jäsenissä ja nivelissä on vielä epämääräistä kipuilua. Mieli rauhoittuu, kun lähden ulos liikkeelle.

Kotimainen tankoparsa

Tänään toisena juhannuspäivänä on ukkostanut ja melkein taukoamatta satanut. Nyt on lukeminen ja ruoka maittanut – vähän liikaakin.

Mukavaa, kun kaupasta on saanut kotimaista, kaunista ja terveellistä tankoparsaa.

Kallelan vihreää tankoparsaa (Viljelijä Virva ja Antti Niittynen, Perniö.).

Kotimaisen parsan keittoaika (noin 5 minuuttia) on lyhyempi kuin tuontiparsan. Kuoriakaan ei tarvitse, kun ovat varreltaan ohuita. Keittoveteen ripaus suolaa ja tilkka valkoviiniä. Siinä se.

Viinin voi korvata sitruunanmehulla. Suolan voi jättää pois, kun raastaa Pecorinoa päälle. (Pecorino Romana D.O.P.) Tämä lampaanmaidosta valmistettu juusto antaa pikantin maun juurikeitetylle parsalle.

***

Freeman, John (2013). How to Read a Novelist. Conversations With Writers. UK.

Freeman kirjoittaa kansainvälisesti nimekkäistä kirjailijoista ja heidän kirjoistaan sekä haastattelustaan.

Kunkin haastattelun insertissä Freeman esittelee valitsemansa kirjailijan (esim. Toni Morrison, Haruki Murakami, Philip Roth. Doris Lessing, Norman Mailer jne. yht. 53 kpl) henkilötiedot ja näiden kuuluisimmat julkaisut. Sen jälkeen hän kuvaa haastattelun antia; lähinnä sitä kirjailijan kertomaa, mikä on innoittanut häntä itseään kirjoittajana ja lukijana.

Vinkki: Jos et ole löytänyt mielikirjailijaa tai on vaikeuksia keksiä mitä laadukasta seuraavaksi lukisi, ei muuta kuin otat Freemanin kirjan esiin ja katsot sisällysluetteloa ja valitset kultakin kirjailijalta kaksi kirjaa luettavaksi. Johan selkenee.
 
Kirjan miinus: Esittelyssä ei ole ketään suomalaista kirjailijaa.

Kevätcamino – jälkiseuraukset

Paluuriemuani kevätcaminolta on hillinnyt flunssa. Liekö jälkiseurausta rankasta fyysisestä rasituksesta vai mitä lie.

Flunssa hiipi vähitellen ensin jäseniin aiheuttaen epämääräistä kipua ja särkyä. Äityi kurkkukivuksi ja silmätulehdukseksi jne.

Se paheneva silmätulehdus sai minut Tyksin päivystykseen.

Nyt se alkaa olla ohitettu, mutta harmikseni viikonlopun Viipurin matka pitää jättää väliin, varmuuden vuoksi.

No, onpa tullut kunnolla, perinpohjaisesti levättyä ja muisteltua vaelteluani kevätcaminolla. Monet näkymät, ihmiset, tapahtumat ja Atlantin meri ovat palanneet levon aikana verkkokalvoille, yhä uudelleen ja uudelleen.



Muxia 24.5.2014

Kärsimättömänä jo janoan päästä tutulle kävelylenkille.

Kevätcaminoni – jälkisanat

Kutsun vaellustani Santiagon tiellä kevätcaminoksi. Vaellukseni alkoi maaliskuun lopulla ja päättyi toukokuun loppupuolella. Sain kokea kauniin alkukevään ja alkukesän luonnon.

Nyt tunnen haikeutta, kun käveleminen kevätcaminolla päättyi. Samalla tunnen iloa, että sain matkani tehtyä vammoitta ja kestin fyysisesti matkan rasitukset ja ennen kaikkea toteutettua haaveeni.

Kävelyni alkoi Ranskan puolelta St. Jean Pied-de-Portista ja päättyi Santiago de Compostelaan (Camino Francés) Luoteis-Espanjassa. Mainiota oli vielä vaellukseni lopuksi päästä autolla Atlantin rannikolle Finisterreen. Keskiajalla sitä pidettiin tunnetun maailman äärimmäisenä pisteenä.

Opaskirjani (John Bierley: Camino de Santiago) mukaan matkaa kertyi 790 kilometriä. Loppujen lopuksi kävelykilometrejä kertyi reippaasti enemmän. J vaelsi kanssani neljä päivää ja valitsimme muutaman varsinaista reittiä kiertävän pidemmän luontopolun niiden kauneuden vuoksi. Ja jos vielä lasketaan kaikki maja- ja taukopaikkojen etsinnät, veikkaan että kilometrejä kertyi lähemmäs 900.

Päivissäni kilometreillä ei ollut muuta merkitystä kuin illan suunnittelussa, että minkä verran rohkenen ja jaksan seuraavana päivänä kävellä. Minulla oli oma päivärytmini ja aikatauluni, jonka laadin iltaisin seuraavaksi päiväksi.

Kevätcaminoni oli ihmeellinen ja vaikuttava sattumuksineen (joitakin kuvasin postauksissani), huikeine maisemineen, erilaisine yöpymispaikkoineen ja kylineen, iloisten ja auttavaisten toisten vaeltajien kohtaamisineen.

Nyt kun katselen joitakin postauksia, tekisi mieli korjailla tekstiä, vaihtaa parempi kuva jne. Toistaiseksi se saa jäädä. Pääasia oli haaveeni toteutuminen.

Gracias por su visita – monet kiitokset teille kannustavista viesteistä ja kun jaksoitte olla hengessä mukana. Mieleni ilahtui usein illan tullen viestejänne lukiessa.

Kevätcamino on vielä ajatuksissani ties miten pitkään. Se jätti jälkeensä minuun ja vaikuttaa yhä – ja niin on hyvä. Ehkä se saa minut vielä kirjaamaan seikkaperäisesti kokemani päivien tunnelmat, ajatukset ja sattumukset.

Mutta nyt – on tartuttava härkää sarvista ja riennettävä seuraavaan haaveeseen…