Nyt tunnen haikeutta, kun käveleminen kevätcaminolla päättyi. Samalla tunnen iloa, että sain matkani tehtyä vammoitta ja kestin fyysisesti matkan rasitukset ja ennen kaikkea toteutettua haaveeni.
Kävelyni alkoi Ranskan puolelta St. Jean Pied-de-Portista ja päättyi Santiago de Compostelaan (Camino Francés) Luoteis-Espanjassa. Mainiota oli vielä vaellukseni lopuksi päästä autolla Atlantin rannikolle Finisterreen. Keskiajalla sitä pidettiin tunnetun maailman äärimmäisenä pisteenä.
Opaskirjani (John Bierley: Camino de Santiago) mukaan matkaa kertyi 790 kilometriä. Loppujen lopuksi kävelykilometrejä kertyi reippaasti enemmän. J vaelsi kanssani neljä päivää ja valitsimme muutaman varsinaista reittiä kiertävän pidemmän luontopolun niiden kauneuden vuoksi. Ja jos vielä lasketaan kaikki maja- ja taukopaikkojen etsinnät, veikkaan että kilometrejä kertyi lähemmäs 900.
Päivissäni kilometreillä ei ollut muuta merkitystä kuin illan suunnittelussa, että minkä verran rohkenen ja jaksan seuraavana päivänä kävellä. Minulla oli oma päivärytmini ja aikatauluni, jonka laadin iltaisin seuraavaksi päiväksi.
Kevätcaminoni oli ihmeellinen ja vaikuttava sattumuksineen (joitakin kuvasin postauksissani), huikeine maisemineen, erilaisine yöpymispaikkoineen ja kylineen, iloisten ja auttavaisten toisten vaeltajien kohtaamisineen.
Nyt kun katselen joitakin postauksia, tekisi mieli korjailla tekstiä, vaihtaa parempi kuva jne. Toistaiseksi se saa jäädä. Pääasia oli haaveeni toteutuminen.
Gracias por su visita – monet kiitokset teille kannustavista viesteistä ja kun jaksoitte olla hengessä mukana. Mieleni ilahtui usein illan tullen viestejänne lukiessa.
Kevätcamino on vielä ajatuksissani ties miten pitkään. Se jätti jälkeensä minuun ja vaikuttaa yhä – ja niin on hyvä. Ehkä se saa minut vielä kirjaamaan seikkaperäisesti kokemani päivien tunnelmat, ajatukset ja sattumukset.
Mutta nyt – on tartuttava härkää sarvista ja riennettävä seuraavaan haaveeseen…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti