Eilisen pahoinvoinnin jälkeen tuntui ensin aamulla, että olen ihan ok, mutta kävely alkoi tuntua raskaalta kuin kivirekeä vetäisin.
Pidin usein taukoja. Pysähtelin, penkkejä ei ole. Parin mandariinin syöminen vähän piristi ja nämä maisemat, rauha.
Matkantekoni sujuu yhä hitaammin, hitaammin...
Välillä tiellä tapaa "tuttuja", jotka ovat yöpyneet samoissa majataloissa. Nyt näitä, jotka ohittivat minut, olivat australialaiset, usalaiset ja slovenialaiset. Siinä aina sitten vaihdetaan muutama sana matkanteosta jne.
Tänään tuli vain yksi varsinainen levähdyspailka. Väsytti ja olin aivan voimaton, joten tuolle kivipenkille vain lepäilemään.
Söin ensin omenan joka sattui olemaan mukana. Punaiselle sadetakille kivipenkillä sitten oikaisin itseni. Kylläpä tuntui ihanalta saara itsensä suoraksi.
Kova, mutta lauha tuuli vain humisi, ja miten auringonsäteet osuivatkin tähän mukavasti lämmittäen. Ja mikä rauha! Nukahdin toviksi ja piristyin kunnolla.
Yövyn nyt paikassa nimeltä Albergue Via Trajana. Tuuli on vain yltynyt, majatalon katto helisee, sade ropisee... Odotan jo aamua päästäkseni jalkeille - satoi tai paistoi.
Hei Silja, kiva kun ehdt päivittää. Kivoja kuvia taas kerran. Aika pitkän matkan olet edennyt vatsavaivoista huolimatta. Ehkäpä kohta tulee sopiva paikka viivähtää muutaman päivän ajan ja ladata akkuja vaikka hyvän ruoan ja kulttuurin parissa. Mahtava paikka, ei voi muuta sanoa. Aurinko paistaa koto-Suomessa, mutta ilma on viilennyt pääsiäisestä aika paljon.
VastaaPoista