Vähän huvittaa oma kömpelyyteni.
Olen juuri ohittamassa komean kuusipuun, tuuhean ja vehreän. Eikös sieltä kurkistakin orava korvat pystyssä ja minua suoraan pällistellen. Tuostapa saan oivan kuvan, ajattelen ja alan kaivaa kiireesti kameraa esiin taskunpohjasta. Sitten puhelinkamera kun on ohut ja laukaisin herkkä, niin pitää riisua käsineet, jotta saa tukevan otteen. Alan sitten sihtailla oravaa, joka tuijottelee edelleen puuhailuani. Siitä ei näy kovinkaan paljon havujen seasta, mutta vielä sen tuijottelu näyttää hauskalta - jos vain saisin nyt tilanteen kuvattua. Sihtailen, tarkennan, ja nyt näyttää hyvältä. Mutta kun olen laukaisemallani, oravaa ei näy enää missään. Se siitä, ohi meni.
Kohta tuli vastaan seuraava kohde. Tikka nakutteli äänekkäästi sähkötolpassa. Tosin se oli aika korkealla. Jospa silti kokeilisin ottaa kuvan tuosta, ajattelin. Taas sihtailin ja kohdistelin. Ei taida onnistua, sillä aina kun kamera oli hyvällä hollilla ja piti räpsäyttää, tikka pistikin päänsä johdon tai tolpan taakse, tuntui kuin se pelleilisi kanssani. Yritin olla vähän rivakampi. No nyt näyttää tulevan hyvä kuva, mutta samalla kun painoin laukaisinta tikka lensi matkoihinsa.
Paluumatkalla oli valtavasti punatulkkuja, iso parvi koivun lehvästössä, punaiset rintamukset vaan hohtivat. No, nyt voisi onnistua, ajattelin. Kamera oli hollilla, kaikki ok, mutta sitten pieni niiskaus ja samassa linnut pyrähtivät tiehensä.
”Kom sii – kom saa!”
 |
| Keltaisen renkaan yläpuolella tikka luurailee. |
 |
| Taisivat punatulkut ehtiä pois edestä! |
 |
| Taitaa latvassa korkealla olla vielä jokunen punatulkku. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti