Hyvä patikkapäivä

Tänään oli mainio ja kaunis sää kiertää Paimion Polku. Reitti oli hyvin merkitty ja mukavan vaihtelevaista. Oli hiekkatietä, maantien pätkää, metsätietä, komeaa kalliopolkua, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin vaihtelevaista metsäpolkua.

Lähdin tutustumaan nyt pidempään reittiin, kun tiesin että polkuretkitapahtumassa on muitakin osallistujia. Tuntui turvallisemmalta, jos en vaikka jaksakaan, jalka nyrjähtää, eksyn tmv. Pitkä 15 km:n lenkki johtaa kauas ihmisten ilmoilta.

Puoli kymmenen paikkeilla olin polulla, ja silloin lenkkeilijöitä tuli takaisin juosten ja hikeä valuen.

Ajattelin, että patikoin rauhalliseen tahtiin, mutta välillä piti panna itsekin juoksuksi, kun oli niin monta ohittajaa – kova meno jotenkin tarttui. Jotkut juoksivat täyttä päätä, jotkut sivakoivat sauvoillaan niin, että hiekka, neulaset, koivun lehdet, kävyt vaan siinä pöllysivät. Moisessa vauhdissa pienet kivenmurikat kääntyivät ja sienet murskaantuivat. No, he ovat tosi kuntoilijoita ja hyväkuntoisia.

Otin rauhallisesti - pysähtelin välillä ja katselin mäntytaimikkoa, luontoa ympärilläni.

Kallioilla jäkälät ja kanervat ovat ihastuttavia.

Nuorempana lenkit piti aina juosta, kävellä ei malttanut ja aika ja vauhti piti aina tarkistaa, ei siis lenkille koskaan ilman kelloa. Niin, se oli silloin ja sitä aikaa - kuntoiluvimma-aikaan - muistelin.

Nyt astelen rauhallisemmin ja katselen, kuuntelen ja ihailen luontoa ympärillä. Voin tosiaan pysähtyä ja kuunnella haapojen havinaa, lintujen laulua ja näpätä kuva, jos siltä näyttää ja tuntuu.

Puolessa välissä polkureittiä sain ostaa hyvää, lämmintä kahvia ja pullaa. Pieni kahvihetki piristi kummasti. Perille pääsin mukavan matkaseuran vauhdittamana. Tuli siinä jutusteltua, niin ettei edes huomannut väsymystä ja loppukilometrejä. Kiitos hänelle!

Olen hyvilläni, kun tuli osallistuttua, vaikka aikaa kuluikin. Nyt tuli tutustuttua pidempään reittiin ja todettu se todella oivaksi ja haasteelliseksi vaellukselle harjoitteluun.