Lukemisvimma

Eilen kävin kirjastossa palauttamassa kasan kirjoja, mm. kaikki suomennetut Jongit. Lähtiessä olin mielessäni päättänyt olla lainaamatta uusia, mutta kuinkas kävikään. Valtavan kirjakassin kanssa sieltä taas palasin.

Satuin vilkaisemaan, kun olin luovuttanut kirjat kirjastonhoitajalle, kassi tyhjänä vähän ympärilleni pöydille ja hyllyille. Sitä ei olisi pitänyt tehdä, vaan olisi pitänyt marssia suoraa päätä ulos.

Pöytä, johon oli valittu filosofista kirjallisuutta, veti magneetin tavoin puoleensa, otin yhden kirjan käteeni, sitten seuraavaan jne. ajattelin, että tämä on lainattava ja luettava, tämä on tärkeä.

Seuraavaksi vilkaisin hyllyjen suuntaan ja eikös jalkani lähtenyt niitä katselemaan. Tulin uutuudet-hyllyn kohdalle, jossa kirjat tuijottivat minua kuin sanoakseen: katso minua, olen uusi, selaa vähän, kunnes tartuin suomennettuun Woolfin Yö ja päivä vaikka siinä oli ikään kuin varoituksena keltainen lappu etukannessa: ”laina-aika 2 viikkoa, ei voi uusia, ei voi varata”. Päätin, että tämä on luettava, vaikka pikalukien, sillä jotkut mielikirjailijani ovat monesti viitanneet samaan Woolfin englanninkieliseen Night and day vuodelta 1919.

Woolfin selailun jälkeen satuin vielä vilkaisemaan samaiseen hyllyyn ja käteeni tarttuivat Italo Calvinon Kenraali kirjastossa ja José Saramagon Ricardo Reisin viimeinen vuosi. Ei kun molemmat lainakoriin keltaisesta lapusta huolimatta!

Kolme paksuhkoa kirjaa tulisi lukea kahdessa viikossa. Onneksi muut lainaamani voi uusia.