Steg - Rapperswil - Einsiedeln

Eilinen oli vallan mahtava päivä hienoine vuoristokävelyineen ja -näkymineen, tosin aika rankkaa rinkan kanssa.

Päälle tuli vielä kiipeäminen mäen laelle Pilgerherbergeniin, ja millaiseen majataloon tulinkaan.

Huone, jonne kapeita rappuja pitkin kapusin, oli hyisen kylmä. Käytävässä oli kaamea haju. Myöhemmin selvisi syy.

Käväisin pikaisesti suihkussa. Iltapalaksi söin pähkinöitä ja päälle join vettä. Sitten nopeasti makuupussiin aamua odottamaan.

Huoneessa oli sentään pieni sähköpatteri, ja vähitellen aloin lämmetä. Kärpäsetkin heräilivät siinä lämmössä surisemaan. Ihan hyvin nukuin.

Aamulla en ollut varma, saanko aamupalaa vai en. Hiljaa yritin vanhoja puurappuja astella alas, mutta äänekkäästi ne narisivat. Yritin löytää majatalon emäntää, enkä oikein tiennyt minkä oven takana luuraa.

No, sitten hätkähdin lujasti, aukaisin näet väärän oven: siellä alkoivat lampaat määkiä ja kissa naukua. Ties vaikka muitakin eläimiä olisi ollut. Nopeasti suljin oven, etteivät vaan tule sieltä käytävälle. Näistä eläimistä se haju siis tuli kaikkialle.

Emäntä tulikin siihen sitten jostain ovesta ja tarjosi mukillisen kahvia, muuta ei kuulunut.

Siinä vähän juteltiin, kuulin perheestä jne. Sanoin, että hänellä on paljon työtä. Siitä hän innostui luettelemaan töitään, että mitä kaikkea, kuten perhe, isovanhemmat, eläimet, pyhiinvaeltajat jne. 

No, vieraskirjasta näin, että yöpyjiä ei ole muutamaan kuukauteen ollut. Sain leiman passiini ja pulitin 25 CHF yöstä.

Lähtiessäni hän tarjosi vesipulloa evääksi. Mukava hän oli, iloinen ja tarmokas. Sellainen tapaus.

Mutta sitten tästä päivästä, olen nimittäin vieläkin mykistynyt ja hämmentynyt kaikesta saamastani avusta ja ystävällisyydestä.

Astelin näet majapaikan laelta rautatie-asemalle, sillä olin päättänyt että neljän kävelypäivän jälkeen on junan vuoro.

Aikani yriteltyäni sain lippuautomaatista jonkinlaisen lipun, mutta ei aavistustakaan mihin saakka.

Muitakin junaan menijöitä alkoi vähitellen saapua. Kysyin siinä, meneekö juna Rapperswileen, sillä olin katsonut että siellä pitää vaihtaa juna.

Ja aikaa kun oli, herrat kiinnostuivat kuulemaan matkailustani, ja olivat vähän ihmeissään viime öisestä yöpymisestäni. Majapaikka, jossa olin, on kuulemma kylän (Steg im Tösstal) vanhin maalaistalo.

Yksi herroista, sanon häntä Rapperiksi, sanoi menevänsä Rappenswileen, niin hän voi opastaa Einsiedelnin junaan. 

Mainiota, ajattelin, tämähän sujuu mukavasti.

Junassa sitten selvisi, että minulla on aivan vääränlainen lippu. Rapperi sanoi, että jos nyt lipuntarkastaja tulee, joudun maksamaan sakkoa ainakin 100 CHF. No, onneksi tarkastajaa ei näkynyt.

Seuraavaksi Rapperi opasti minut lipunmyyntipisteeseen, jotta saan oikean lipun Einsiedelniin.

No sitten hra Rapperi ehdotti, että jos haluan, voin tunnin ajan tutustua Rapperswilen vanhaan kaupunkiin, kirkkoon ja käydä kahvilla. 

"Kahville menisin nyt mielelläni", sanoin. Kahville mentiin isoon moderniin sellaiseen, jossa valtavasti ihmisiä. Ja eikös Rapperi siitä suoraa päätä ostamaan ja tarjoamaan minulle aamupalaa hedelmineen. No, ajattelin, että Camino ottaa ja antaa.

Sen jälkeen käveltiin ylös rappuja vanhaan 1800-luvun suureen kirkkoon. Muistin kysyä sieltä passiini leiman.

Ja totta, huikean kauniit näkymät kirkolta olikin Zürichseelle, oli valoisaa ja lämmintä.

Kaupunkia kuulemma kutsutaan ruusujen kaupungiksi; kesällä kukkivia ruusutarhoja on kaikkialla kaupungissa.

Tunti kului nopeasti. Monenlaista hra Rapperi ehti kertoa ja minua sivistää, kertoi toki myös itsestään, mielenkiintoinen hän oli ja mielenkiintoinen kohtaaminen, jota on mukava muistella.

Minun oli nyt helppo ohjeistettuna astua junaan, vaikka hieno sää olisi ollut kävelläkin Rapperswilestä Einsiedelniin.

Junassa varasin suht edullisen huoneen hotellista läheltä kirkkoa. Jouluyönä voin osallistua messuun.

Jos eilen oli rankkaa, niin tänään pelkkää aurinkoa ja iloa.

Fischingen - Steg

Aamupalan jälkeen olin kahdenvaiheilla, pidänkö lepopäivän vai jatkanko bussilla matkantekoa.

Miettiessäni katsoin taas kerran pakattua rinkkaani. Sanoin sille, että kuules punapää, mitäs meinaat, otetaanko bussi, juna vai jatketaanko patikointia seuraavaan kohteeseen. No, hiljaa se oli.

Täksi päiväksi luvattiin lämmin ja aurinkoinen sää. Ja todella, taivas oli jo aamusella miltei pilvetön. Kolme ensimmäistä vaelluspäiväni Sveitsissä ovat olleet sumuisia ja pilvisiä.

Sanoin vielä punapäälle, että kyllä meidän nyt pitää ainakin yksi etappi aurinkoisenakin päivänä patikoida. Niin, se sanoi, mutta sulla ei ole sauvoja.

Ja hyvä kun tuli lähdettyä kävelemään. Sain kokea kunnon vuoristokävelyä - ylös ja alas - aina Fischingenistä, heti mahtavan kirkon ohitettuani Stegiin saakka. Nousua nousun perään yhä ylemmäs ja ylemmäs. Välillä pysähtelin huilaamaan ja ihailemaan kauniita maisemia.

Aurinkoinen päivä oli houkutellut  monia retkeilijöitä ja kuntoilijoita liikkeelle. Muutamien kanssa tuli juteltua ja vaihdettua kuulumisia.

Yksi pariskunta ehdotti  poikkeamista Schwabenwegenistä ja kiipeämään vielä ylemmäs. Sanoivat, että näin hienona päivänä näen koko vuoriston paremmin kuin missään muualla. Ja siellä on Berggasthaus Hörnli, jossa voi ruokailla ja juoda kahvit.

No, sinne ylös tietysti innostuin kiipeämään raskaan rinkkani kanssa vaikka olin jo aika puhki. Ja se nousu oli kyllä enemmän kuin 50 metriä, mutta pitkin matkaa maisemat olivat huikean kauniita.

Jo kaukaa näin Berggasthausenin ja ajattelin hyvää kahvikupposta. Tässä vaiheessa ei tullut mieleen, että minulla on edessä on pitkä, valtavan pitkä ja jyrkkä lasku alas Stegiin, pieneen kylään.

Berggasthausen oli tupaten täynnä ruokailijoita, ja ulkonakin ihmisiä istuskeli siellä täällä päivästä ja näkymistä nauttien. 

Tilasin lämpimän ja maukkaan vihanneskeiton. Päälle otin jo pitkään kaipaamani kahvikupposen. Vasta tämän jälkeen jaksoin kävellä ympäristössä ja valokuvata vuoristonäkymiä.

Paikan nimi on Sternenberg - Hörnli. No, siellä ylhäällä oli helppo ihastella näkymiä vuoristohuippuihin. Mutta sitten jouduinkin aika lujille alastulossa. 

Reitti oli välillä kivinen, jäinen ja luminen ja taas niitä rappuja vaikka kuinka. Varasvuoren rappuharjoitteluni oli aivan hepposta tämän rinnalla.

Ihastelin siinä laskeutuessani ohittajia, jotka puolijuoksua painelivat vuorta alas välittämättä kivenmurikoista tai liukkaudesta. Minä taas taisin astella liiankin varovaisesti alas katsellen mihin koloon tai juurakon väliin jalkani asetan. No, kellään ei ollut vaellusrinkkaa kannettavana, joillakin vain pienen pieni reppu.

On näillä sveitsiläisillä täällä mahtavat retkeily- ja kuntoilureitit, tarpeeksi mäkiset ja jyrkät.

Tulin viimein Stegiin ja ihan juna-aseman edustalle. Vähällä olin, kun majapaikasta ei ollut tietoa, sillä jatkaa. Mutta kello oli jo melkoisesti, ja olin kuullut, että kylässä voisi yöpyä, niin etsimään vaan.

Ohikulkijalta kuulin, ettei ole kaukana Pilgerherberge, että on tuolla mäen laella vanhassa maalaistalossa.

Sinne mäen laelle olikin aika nousu. Tie oli liukas ja jyrkkä. Ajattelin, miten pääsen alas täältä, jos Herberge on suljettu tai täynnä. Suotta sitä murehdin, auki oli, mutta kauhean kolkko ja kylmä paikka. 

No, pääasia, että sain yösijan. Kiitollinen saan olla päivästä: jaksamisesta haasteellisella etapilla, juttutuokioista ja suurenmoisista näkymistä. 

Münchwilen - Fischingen

Majapaikan aamupala oli niukka, mutta riittävä: leipäviipaleita, voita, marmeladia ja kahvia.

Illalla tuntui, että on pidettävä lepopäivä. Kivisti vähän joka jäsentä ja lihasta. Kummasti sitä vaan taas toipui ja tokeni, aamulla ei jälkeäkään vaivoista.

Herrat vähän katselivat ihmeissään, kun astelin sisään Gasthausiin. Aikamoinen tupakankatku oli vastassa. Punapääkin harmistui, sanoi että koetas nyt juoda se kahvis, ei tämmöses kärys voi olla.

Pitkän matkan kuljin neitokaisen kanssa. Hän päivitteli vaellustani, että yksin ja tähän vuodenaikaan jne. "Ei kukaan täällä nyt vaeltele, vallan tavatonta!" Kaikesta en saanut selvää. 

Kertoi suunnittelevansa vaellusta Italiassa, ja sitä varten on tarkoitus harjoitella seitsemän kiloisella rinkalla. En kehdannut sanoa, mitä minun rinkkani painaa.

Tässä päivän ensimmäiset rappuset, lisää oli tulossa. Punapää taisi muistuttaa, että missäs ne kävelysauvat ovat, eikö pitänyt hankkia.

Tänään oli  pilvistä ja sumuista. Luntakin on satanut, ehkä enemmänkin, sillä paikoin näytti kuin olisi aurattu.

Pitkä, pitkä nousu, mutta tässä vaiheessa vielä aika loiva.

Täällä olen aika korkealla. Jollei olis olluti tiheää sumua, olisin nähnyt aika pitkälle. Huikaisevan kauniita näkymiä ihastelin tämän tästä.

Tässä kohtaa, kun polku kapeni ja jyrkkeni, punapää alkoi varoitella, sanoi että katsos nyt vaan eteesi tai minä keikautan sinut alas tuonne kierimään kuin lumipallo.

Vaellusreitti viettää pitkän metsäreitin jälkeen alas Fischingenin kylään. Vasta siellä näin ensimmäisen vastaantulijan.

Tämän päiväinen etappi ei ollut kovin pitkä, mutta mukavan vaihtelevainen ja rankkakin jyrkkine rappusineen, lumisine nousuineen ja laskuineen. Varovainen sain olla, puiden juurakot olivat liukkaita.

Kiva ja helpottava tunne, kun selvisin moisesta urakasta. 

Märstetten - Münchwilen

Toinen kävelypäivä Sveitsissä. Kulkeminen on helppoa, seuraan vain valkoista Schwabenweg-opastekylttiä. Välillä näkyy keltainen simpukkakin.

Pitkin päivää olen kulkenut tasaisia asvalttiteitä, kiemuraisia ja mutaisia metsä- ja kyläteitä.

Maisemat ovat täällä avaria ja näkisi kumpareen laelta kauas, kauas aurinkoisena päivänä. Tänään sää on ollut koko päivä pilvinen, mutta lämmin.

Ensimmäisen kahvipaussin pidin Amlikonissa. Kahvikupponen ja pullantapainen teki yli viisi euroa. Pitkän ja kiireettömän lounastauon pidin Affeltrangenissa. Keitosta ja aivan kelvottomasta mössöstä veloitettiin 15,90 €. 

Kallista, kallista on ruoka ja ruokaileminen ja yöpyminenkin täällä. Jos yhden paikan vielä katsastaisin, mutta sitten on vaihdettava maata.

Sekin tuntui oudolta, kun siinä ruokailin, niin viereisissä pöydissä tupakoitiin ihan vapaasti. Tupakoimattomille ei ollut erillistä tilaa.

Kilometreistä on tiedä, mutta lähes kuusi tuntia tuli käveltyä tänään, pitkät nousut ja laskut alkavat ottaa kunnon päälle.