Aamulla ennen lähtöä Helsinkiin lämmin sade kasteli pihamaamme kunnolla. Ei sadetta kuitenkaan pitkään jatkunut, vaan loppui juuri sopivasti, kun piti lähteä bussipysäkille.
Olisi ollut sateen jälkeen hyvä jatkaa haravointia – ei olisi pölissyt eikä tuultakaan ollut kuin nimeksi. No, sen ajatuksen unohdin bussipysäkillä, kun katselin pilkistävän auringon valossa keväisiä puita, pensaita ja kuuntelin pikkulintujen viserrystä. Niin, olen bussilla menossa tapaamisiin Helsingissä.
Bussissa on mukavaa katsella ohikiitäviä maisemia. Näen siellä talven rikkomia teitä, liejuisia ja tukkeutuneita ojia, ruskeaksi maatunutta heinää, orastavaa vihreyttä siellä täällä. Annan ajatusten virtailla ajovauhdin mukana – bussin keinahtelut rentouttavat – katson taas ulos. Siellä näkyvät talvehtineet viljelyspellot, joilla linnut vierailevat. Näen ojanpientareilla valtavina mättäinä kullankeltaisia leskenlehtiä. Ajattelen taimikkoani, blogiani, muiden blogeja, vaeltamistoivettani, artikkelin kirjoittamista, sukututkimusta… Näistä ja muista pohdiskeluista havahdun, kun kuulen jonkun repäisevän sanomalehdestä sivun talteen – ele tuntuu tutulta.
Edelleen pistävät silmään kauniin vihreät mäntytaimikot, joiden seasta pilkistävät somasti keltaiset leskenlehdet ja valkovuokkomättäät. Bussin korkeuksista näkyvät hyvin siististi tehdyt metsänhoitotyöt. Niitä olisi näihin aikoihin hyvä tehdä minunkin, ei olisi hyttysiä eikä liian lämmintä.
Katselen välillä toisia matkustajia. Katseeni pysähtyy lehteä selailevaan naiseen, jolla on silmillään kahdet silmälasit päällekkäin – jännä oivallus.
Ja taas roskia, roskia ja maansortumia… kuittaan ne ajatuksella: tulee erikoisen lämmin ja mielenkiintoinen päivä. Näin myös kävi.
Hyvää ja kaunista helatorstaita!juuri
