Tänään iltapäiväinen auringonpaiste kutsui jälleen lenkille. Viime päivinä se on ollut harvinaista herkkua, siis se auringonvalo pilvien takaa, joten siksipä innokkaasti reippailemaan.
En ollut ainut Vähäjokipolulla, vaan reippailijoita oli monia mennen tullen, oikeastaan oli aika vilkasta, lapsiperheitäkin.
Suuntasin Varasvuoren rappusille. Jo puolessa välissä rappuja huomasin pulssin noususta ja hengästymisestä, että ovat tainneet kiipeilyni jäädä vähiin. No, ylös kipusin, vaikka täytyy tunnustaa, että olo oli vähän hutera.
Siellä ylhäällä päälle kierros hiljaista kuntopolkua ennen kotiinpaluuta. Polulla ihastelin metsän vihreyttä, miten saattoikin näyttää näin sydäntalvena hehkeän ja raikkaan vihreältä: suuret havupuut, sammalmättäät ja varvut vihersivät – kuin keväällä ikään.
Aurinkokin jaksoi vielä matalana pilkistää lehvästön välitse, ja se syvä hiljaisuus tuntui vangitsevalta ja upealta. Oli nautittavaa seisahtaa ja kuulostella, josko pikkulintunen visertäisi tai rapistelisi oksistossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti