Maanantaina (25.3.) matkailuni Punapään kanssa siis loppui kuin kanan lento. Onpa siihen ollut totuttelemista ettei sitä enää ole.
Kaiken kaikkiaan rinkan varkaus on ottanut lujille. Olin puinut sitä toistamiseen Saaran kanssa junassa, selostanut poliisille, majapaikan henkilökunnalle, tiistaiaamusella vakuutusyhtiölle ja monille muille.
Niin, tiistaina oli ihan kummallista huomata, etten Punapäätä enää kantanut, ettei minulla ollut muuta, ei kerrassaan mitään muuta kuin ne vaatteet mitä sattui junaan astuessani olemaan päällä ja jotain pientä päivärepussani.
Saaralta sain jotain päällepantavaa ja muuta pientä tarviketta, jotta pääsimme aamupalalle ja kaupungin aurinkoiseen vilskeeseen. Olimme vatvoneet varkausta kerta kerran jälkeen, joten tänä viimeisenä yhteisenä päivänä ennen kotimatkaa päätimme unohtaa tapahtuneen ja nauttisimme Lissabonin auringosta, valoisuudesta ja näkymistä turuilla ja toreilla.
Lounastimme japanilaisessa paikassa, kahvittelimme kävelyjemme välillä ja hetkittäin päivän mittaan muistelimme upeita kävelyetappejamme ja niin erilaisia yöpymispaikkojamme. Illastimme vielä Fado-paikassa, sen edustalta kuulimme Fado-laulua.
Päivästä tuli kerrassaan mukava ja paljon, paljon kävelyä. Majapaikassa tilasimme taksin aamuyöksi. Taksi nouti meidän lentokentälle 3:45, jolloin äkillinen ja odottamaton kotiinpaluuni alkoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti