keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Suruaikaa

Blogipostaaminen, kirjoittelu yleensä on vallan jäänyt. On ollut kovin surullista aikaa: nuorin sisareni menehtyi joulukuussa. 
Kuva JW 27.12.2018
Lohdullista on kuitenkin ollut lasteni tapaaminen joulupäivinä. Vanhin poikanikin pääsi käymään Lontoosta kuin joululahjana. 

Yhdessä olemme lenkkeilleet ahkerasti. Lenkkeily, rauhalliset kävelyt ja jutustelut ovat olleet hyväksi mielelleni; ovat rauhoittaneet muistojen ja ikävän yllättäessä, niitä kun nousee aina vaan ja äkillisesti. 

Nyt on vain totuttava, että yksi lintunen lensi sisarusparvestamme pois. Voi, mitenkä siihen totun!
Mukavaa ja lapsuusmuistoja herättävää oli nähdä isä lasten kanssa pikku nuotion äärellä (26.12.2018) pellolla, aivan lenkkitien varrella. 

4 kommenttia:

  1. Hei Silja!

    Onneksi kuljemme taas valoa kohti, se varmasti vähän helpottaa surun hetkellä.
    Olen samaa mieltä kanssasi, ulkona liikkuminen on ihan parasta terapiaa mielelle.
    Paljon lämpimiä ajatuksia Sinulle!

    Seija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seija, eipä tuo haittaa - lämpimiä tervehdyksiä on aina mukava saada, kiitos!

      Kun katson ulos, aurinko paistaa ja eilen satanut lumi kimmeltää, on todella valoisaa ja kaunista...

      Poista
  2. Hei Silja!

    Onneksi kuljemme taas kohti valoa. Ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ulkona luonnossa liikkuminen on mitä parhainta terapiaa mielelle.
    Paljon lämpimiä ajatuksia lähetteen

    Seija

    VastaaPoista
  3. No nyt tuli lähetettyä viesti tuplasti, sorry!

    Seija

    VastaaPoista