tiistai 21. lokakuuta 2014

Purmo

Viime viikolla ”syyslomastamme” kehkeytyi vähän pidempi kuin oli tarkoitus – ja pieni seikkailu, kun ajauduimme kotimatkalla Vaasasta Purmoon ja sieltä takaisin Vaasaan.

Maanantai-iltapäivällä kun poikkesimme Vaasan Kauppahalliin, näimme siellä upean ja mahtavan(160x90) Ruska -teoksen. Siihen sitten ihastuimme ja miellyimme.

Kuulimme, että taulun luonut taiteilija Frank Wiklund asuu Purmossa, siis jossain aivan meille teillä tietämättömissä. No, taulu oli vetoava koreine väreineen ja olisi kiva omistaa. Järkeilimme: liian kallis, liian suuri jne. Kuitenkin Kauppahallin myyjältä otettiin taiteilijan puhelinnumero talteen, mutta jätettiin asia sikseen.

Tiistaina ennen kotiin ajoa poikettiin vielä Vaasan torikahvilaan ja eikös siellä alettu kyselemään ja karttaa lukemaan, että missä päin se Purmo sijaitsee, mutta todettiin olevan liian kaukana ja liian hankalaksi sinne ajaa.

No mutta sitten, kun Vaasasta oli jo ajettu melkein tunnin kotiin päin, ratti kääntyi Purmon suuntaan, josko sittenkin tavattaisiin taiteilija.

Oravaisissa vielä tiedusteltiin tietä taiteilijan luo ja taidettiin soittaakin hänelle. Eikä aikaakaan kun kurvailtiin taitelijan pihamaalle ja oltiin ihastelemassa hänen teoksiaan ja puutarhaansa.
Oravainen

Taiteilijalla on uhkeita tyrnipuita puutarhassaan. Oikeanpuoleisessa ylhäällä näkyy selvästi tyrnimarjat. Taiteilija oli kuulemma kerännyt niitä tänä syksynä 8 kg.
Iltapäivä taiteilijan luona venyi sen verran pitkälle, että oli palattava takaisin Vaasaan samoille sijoille kuin lähtiessä.
 
Il Bancossa nautin herkullisen Melanzanen, napolilaisen klassikkoruoan.

No aamulla sitten taas Kauppahalliin vielä metrimitan kanssa Ruska -taulun luo mittailemaan, että mahtuuko autoon.
Upea ja runsasvärinen taulu jäi kuitenkin hankkimatta. Ei olisi kunnolla mahtunut autoon, eikä kotona olisi ollut seinää moiselle isolle taululle. Kumma vetovoima taululla kuitenkin oli.
Paluumatkalla poikettiin vielä Kristiinankaupunkia katsomaan. Minusta se oli viihtyisä pikku butiikkeineen ja puutaloineen, muistutti Tammisaarta.  
Jungman - viihtyisä lounas ja kahvipaikka

Näkymä Jungmanin edustalta.
 
Tämän poikkeaman jälkeen alkoi jo hämärtää ja tuli kiire kotiin. Vähän jäi taulu kaihertamaan mieltä, olisin edes ottanut valokuvan taulusta.

1 kommentti:

  1. P.S. Matkalla sain luettua kirjastosta lainaamani Hannu Salaman (2014) ”Hakemisen riemu” -kirjan. Helsinki: Otava. 205 sivua.

    En sano nyt tässä hätäisesti ensilukemiselta muuta kuin, että hyvin on Salama raamattunsa lukenut.

    VastaaPoista