Jouluaika kirvoittaa muisteluun

Vaatimattomaksi ja yksinkertaiseksi ovat jouluvalmisteluni käyneet. Toisin oli ennen, kun lapset olivat pieniä ja vielä kotosalla. Silloin olin varsinainen jouluhässääjä. Piti tehdä joulusiivoukset tarkkaan, leipoa ainakin joulupullaa, pikkuleipiä, kakkuja, torttuja, laittaa jouluruuaksi laatikoita, rosollia ja muita sörsseleitä ja paistaa tietysti kinkku.

Sitten vanhempina lapset auttoivat jouluvalmisteluissa, totta kai. Siivosivat omat huoneensa ja leipoivat. Minulle lankesi muu siivous ja ruuan valmistelu. Sekin muuttui ja helpottui osittain, kun ensin yksi ryhtyi kasvissyöjäksi ja myöhemmin muut vegaaneiksi. Kuuntelin ohjeita ja opettelin valmistamaan uusia ruokia ja leivonnaisia ilman kanamunia ja muita eläinperäisiä raaka-aineita.

No niin, se oli silloin ennen – tuli hermoiltua, oli kiire ja stressiä että ehtisi ja saisi hankittua kaikki tarpeellinen. Nyt ajattelen, että olisin voinut ottaa rauhallisemmin, eikä yrittää niin kovasti niitä jouluvalmisteluja, joita kotonani aikoinaan tehtiin.

Kummasti ne vaan tarttuvat, ne kotona opitut tavat ja käytännöt, vaikka lapsena kuinka päättää, että aikuisena ei sitten hössötetä yhtään. Siivota ja pyykätä voi aikaisemminkin, hyvissä ajoin ennen joulua.

Äitini joutui vielä kovemmalle: oli karjaa ja meitä lapsia oli enemmän, ja isä oli kiinni töissään. Apuvälineitä taloustöihin oli niukasti, joskin me lapset yritimme auttaa, vispasimme kakkutaikinoita, kuorimme juureksia ja sekoittelimme sitä sun tätä kun äiti kiiruhti navettaan tai valmisti taikinaa kinkun kuoreksi tai laitteli lipeäkalaa ja silliä likoon. Niin, tai suursiivosi: pesi seiniä, kattoa, ikkunoita jne.

Aattona sitten koti oli puhdas, tuoksui hyvältä. Istuimme kaikki pöydän ääreen nauttimaan omatekoisia jouluruokia – vieläkin vesi karahtaa kielelle ja nenä muistaa herkullisen tuoksun. Ja isän hakema joulukuusi koristeineen loisti siinä vierellä.

Kokeilin uutta maustekakkureseptiä - odottaa tässä paistamista.