Metsä on kuin puutarha

Kallion edusta metsäpalstallani on kuin puutarha jäkälineen, kivenlohkareineen ja metsäkasveineen.

Lukuisat metsäkasvit, kuten saniaiset, kielot, sudenmarjat, kalliokielot, oravanmarjat, kurjenkellot, mäkitervakot ympäröivät kivenlohkareita. 

Auringonvalo erottelee värikkäät luonnonkukat heinien ja sarojen seassa. Valo saa ne ihmeellisesti välkehtimään. Harmi, etten saa vangittua pokkarillani luonnonkasvien herkkää loistoa, jota katselen aina virkistyen heinäämisen ja varhaisperkauksen lomassa

Vakiokirjastoni sulkeutuu heinäkuuksi. Kävin palauttamassa lainoja ja sattumalta poimin Tiina Pystysen kirjan Mä tahdoin paratiisiin palautettujen hyllystä. Lainasin sen noin vaan, ilman että luin riviäkään, siis melkein samalla tavoin kuin mitä Kylli Salo kuvasi Kunnallislehdessä (26.6.2012, s. 3) Siri Hustvedtin Lumouksen lainaustaan. Sekä Hustvedt että miehensä Auster ovat kuuluneet mielikirjailijoihini jo pitkään. Nykyään pidän Hustvedtia älykkään syvällisenä ja koskettavana ja siksi jopa parempana kirjailijana kuin Austeria.

Pystynen taas on paitsi kirjailija myös graafikko. Hän on aivan uusi tuttavuus minulle. Hänen kirjansa yllätti myönteisesti rehellisyydellään ja avoimuudellaan.
Kiehtovaa on myös hänen tapansa ja tyylinsä tarttua pohdinnoillaan niihin moniin harhoihin, joita saamme perinnöksi kasvatuksen ja kulttuurin myötä ja joita sitten kannamme elämässämme, kuten valinnoissamme ja ihmissuhteissamme.

Pystysen tuotanto ei taida olla kevyemmästä päästä kesälukemiseksi, mutta silti aion tutustua hänen aikaisempaan tuotantoon.

Pystynen, Tiina 2006. Mä tahdoin paratiisiin. Kirjoituksia elämänkoulusta. WSOY, Helsinki. 159 s.