O'Cebreirosta eteenpäin

Aamulla viideltä ensimmäiset alkoivat vaistella lähtöään. Kuuden aikaan oli jo mahdoton rapina. Luulin, että kelloni oli pysähtynyt. Itse en pitänyt kiirettä, sillä kuljen vain Fonfriaan saakka. 

Heti aamusta taas huikean kauniita näkymiä. 

Mustikka näytti jo kukkivan mäntymetsässä.

Sarvipäiset lehmät tulivat vastaan - emmin vähän miten väistää niitä, mutta ei tarvinnut, ei ne minua noteeranneet.

Caminolla näkee ja kokee kaikenlaista. Erityisesti ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta.

Yhtenä iltana eräs herra osoitti huopapinoa kysyen haluaisinko huovan. SI, si vastasin. Hän toi sen makuupussini päälle, taitteli ja lopuksi vielä peitteli. Sen yön nukuin lämpimästi ja sikeästi.

Tänään taas, kun on enää runsaat 100 km Santiagoon, eräs herra sanoi jyrkässä alastulossa, että jos haluan hän voisi korjata rinkkani remmejä. Sopii, sopii, sanoin toiveikkaasti.

No niin, mäen alla remmejä endrattiin siten, että rinkka nousi ylemmäs. Jopas tuli taakastani kevyt ja askel lennokkaaksi!

Kyllä tässä perille Santiagoon vielä päästään.