Suorastaan vilahti elokuu. Oli viileää, oli sadekuuroja, oli aurinkoisia poutapäiviäkin.
Sain herukat poimittua ennen 20-vuoden takaista kurssimuistelua ja -tapaamista Hyytiälässä. Meitä oli 28 osallistujaa viettämässä upeaa viikonloppua Kuivajärven rannalla.
sitten äkisti olikin syyskuu edessä ja menossa.
Suomalaisessa Kirjakaupassa satuin näkemään Tolkienin Kirjeet -teoksen. Tarkistetun ja laajennetun laitoksen. Suomentanut Tero Valkonen.
Selailin pitkään, vaikutti mielenkiintoiselta kirjalta, sellaiselta, että tämä täytyy ostaa. Melkein olin jo menossa kirja kainalossa kassalle.
Mutta sitten jossain hälytti: Hetkinen, eipäs hätäillä, mitä olitkaan päättänyt? Eikö se ollut niin, ettei kirjaostoja enää, ei ainakaan usein, vaan lainaat kirjastosta. Näinhän se oli ja on.
Kirja oli varattavissa kirjastossa, varauksiakin oli. Ei haittaa mitään, vaikka joudun odottamaan noutamista, onhan minulla luettavana pino aiemmin lainattuja…
Vielä antaa vanha omenapuu makeita punaposkia.
Ei haittaa, että ovat matosia ja rupisia. Vähän veistelyä ja oi, oi kun ovat makoisia!
Useimpina vuosina olen hämmästellyt: joko jo juhannus. Välistä tuntuu kuin hämmästelyni tihenisi.
No niin, kaunista ja vehreää on kaikkialla – Suomen kesä on häkellyttävän kaunis – minne vain katseeni käännänkin, ihastuttavaa.
Mustarastas pyrähti kurkkaamaan ikkunapellille. Ja ampiainen piipahti sisälle huoneeseen. Siitä kehkeytyikin pieni aamujumppa, kun yritin sitä ulos hätyyttää. Puuha tuntui hyödyttömältä, niin kuin välistä kuntoilukin, kyllästyin ja annoin sen olla. Eikös sitten häippäissyt ulos, ihan itsestään, omia aikojaan avonaisesta ikkunasta.
Juhannusaaton haluan kuitenkin kotipihallani läheisteni kanssa viettää. Kauppatorilta hankittiin tuoreita ruoka-aineksia.
Hyvää keskikesää!
Alkukesä tulvahti kukkien. Monet luonnonkukat, kuten kielot, leinikit, orvokit ja niin edelleen, värittävät hentoina metsän reunoilla, pientareilla, niin missä kuljenkin. Jotkut jo lakastumassa.
Viime sunnuntai (1.6.) oli aurinkoinen ja lämmin. Hakeuduimme Paraisten Vierasvenesatamalle.
Alkukesän ihanuudesta huolimatta mieli painajaismaisena: vielä, jo toista vuotta, jatkuvat kotona vuotovahingon jäljiltä ennallistamistyöt – ehkä juhannukseksi tulisi valmista, ehkä.
Kaunista ja vihreää on siellä täällä pihamailla ja pientareilla. Kylmänkoleiset päivät eivät ole estäneet kevään etenemistä vauhdilla...
Alkuviikosta oli aurinkoista ja lämmintä. Tein kävellen viiden kilsan kauppareissun. Paluumatkalla kiertelin tienvarren metsäpoluilla ihastellen runsaita valkovuokkomättäitä; valkoisina ja hohtavina erottuivat kauas.
Vappuaattona kävelin treeniin vesisateessa. Ja eikös paluumatkalla leijaillut suuria, raskaita lumihiutaleita. Äkisti muuttui ympäristö valkoiseksi.
Kuulin, että kotona työhuoneeni ovi oli asennettu paikoilleen. Vesi ja lämpö ovat vielä talossa kytkemättä. Sillälailla.
Vapunpäivä aukeni utuisena ja pilvisenä, ei sentään pakkasta. Vihreällä nurmella mustarastas keskittyi ruokailuun – vauhdikkaasti ajoi lähestyvän räkättirastaan tiehensä. Sää kun selkiintyi ja lämpeni, käytiin pikaisesti Turun kauppatorilla vappuhulabaloota kyttäilemässä, siis seurailemassa.
