Camino Sur - Via de la Plata

Eteneminen reitillä Camino Sur (Huelva - Zafra) vauhdittui, kun Corteganassa majapaikan Pensión Cervantesin emäntä kyyditsi minut hyvää hyvyyttään rautatieasemalle. Ajoi muuten kuin Valtteri Bottas.

Villafranca de Los Barros 

Albergue de Peregrinos Van Gogh. Lähtö valmiina päivän vaellukselle Villafranca de Los Barrosiin 10.6.2019, noin 20 km.

Los Santos de Maimona

Niinpä olin tuota pikaa Zafran rautatieasemalla, ja siitä sitten vähän sokkona kävelin eteenpäin oikealle. Yllättäen näin puunrungossa keltaisen nuolen ja vähän matkan kuluttua toisen. Nuolet johdattivat minut suoraan majapaikkaan Albergue de Peregrinos Van Gogh.

Isossa alberguessa majoittuneina olivat sveitsiläis- ja saksalaismies. Heistä sainkin seuraa majapaikoissa aina Méridaan saakka, jonne minä jäin pitämään välipäivää. Myöhemmin illalla paikalle pyyhälsi pyöräilijäryhmä. Vähän oudolta tuntui olla siellä ainoana naisena.

Zafrasta siis alkoi kävelyni Via de la Platalla (10.6.). Etapit ovat olleet kuntooni nähden pitkiä, noin 15-28 kilometrin pituisia, joten muutaman välipäivän olen pitänyt. Mutta sitten Alcuéscarissa loikkasin bussiin, meinasin että joudutetaanpas taas matkantekoa. Ajoinkin sitten suoraa päätä Salamancaan, vanhaan ja kuuluisaan yliopistokaupunkiin, josta ei oikein olisi raskinut lähteäkään. Pidinkin siellä sitten välipäivän.

Tiistaina 18.6. jatkoin kävelemistä, kunnes neljäntenä päivänä tulin Zamoraan. Ja seuraava päivä olikin junailua Ourenseelle. Täällä olen muuten ennenkin pikaisesti käväissyt Ralfin kanssa, taisi olla ensimmäisen Caminoni jälkeen 2014.

Oikeastaan Via de la Plata päättyi minulla Zamoraan. Reitillä, jossa Ourensee sijaitsee on eri nimi, jota en nyt muista.

Sateinen päivä Ourenseessa. Pitkästä aikaa kuuluu lokkien tuttua kaakatusta. Jäin tänne selvittämään ja miettimään seuraavaa liikettä, toisin sanoen etenemistäni Santiago de Compostelaan. On näet Finisterra mielessäin.

Camino Sur: Cortegana

Eilen siis tulla tupsahdin tänne Corteganaan, pieneen kylään. Parin kyselyn jälkeen löytyi kartta, majapaikka ja ruokakauppa. Ravintoloita ja baareja ei tarvitse etsiä, niitä on hollilla useampia joka kadulla ja aukealla.

Majoittumiseen jälkeen kipusin korkealle kukkulalla, jossa on historiallinen Castillo Fontaleza ”Sancho IV”. Mahtava paikka kierrellä ja katsella alas kylään ja etäälle horisonttiin.

Camino Sur: Aracena

Torstaiaamusella kun lähdin Minas de Riotintosta, tarkoitus oli kävellä Campofrion kylään. Mutta autotien osuus oli ollut hirveä, että mietin jospa nyt bussilla pääsisin suoraan seuraavaan paikkaan, Aracenaan.

Niinpä Campofriaan tultuani katselin, näkyisikö bussipysäkkiä. Ei näkynyt, näkyi baari. Sinne, mikäs kiire tässä, kahvi maistuisi monien pitkien nousujen ja jännittävän tieosuuden jälkeen.

Muutama mies seisoskeli baaritiskin äärellä taukoa pitämässä, yksi Securitaksesta. Ja kun kuulivat, minne mielin, ehdotti Securitas että hänen kyydissään pääsee, on juuri menossa sinne.

Selvä, otin tarjouksen mielihyvin ja helpottuneena vastaan. Miehet siinä naureskelivat, että nyt on turvallinen kyyti.

No, nuormies Securitas ajoi kuin vimmattu, melkein mutkat suoriksi ja puhua selosti kaiken aikaa. Harmi vain, etten montaa sanaa ymmärtänyt, arvailin vain.

Kävipä mukavasti, pääsin kätevästi suoraan Aracenan keskustaan.

Espanja, Camino Sur: Huelva - Aracena - Cortegana

Matkatessani paikasta toiseen aika vierähtää todella nopeasti. Tätä tunnetta hidastaa hieman blogin päivittäminen, tulee näet palautettua mieleen paikkakuntia, näkymiä jne.

Pyhiinvaellusreitti Camino Sur (Caminos del Sur) alkaa siis Huelvasta ja yhdistyy Zafran kautta pyhiinvaellusreitille Via de la Plata.

Itse olen nyt edennyt Huelvasta (3.6) lähtien viiden etapin päähän Aracenaan ja sieltä Corteganaan sen sijaan että olisin kävellyt reitin mukaisesti Cañaveral de Leóniin. Olen toki ottanut ja vastakin otan bussin tai junan avukseni, kun siltä tuntuu.

Käveleminen pitkillä ja mutkaisilla autotieosuuksilla hirvittää. Hyvä että pystyssä pysyn siinä viimassa kun pöllyttävät rekat pyyhältävät ohitseni. Siinä saan hatunlipasta ja kaiteesta pitää kiinni etten kumoon kupsahtaisi ja olla tarkkana että pysyn valkoisen viivan vasemmalla puolella, varsinkin mutkissa. Hengenvaarallisia osuuksia, todella!

Siis kulkemani etapit: Huelva>Trigueros>Valverde del Camino>Minas de Riotinto>Arecena>Cortegana

Kulkemistani helpottaisi, jos olisi turistikarttaa parempi reittikartta tai opaskirjanen.

Huelvaan

Kesäkuun ensimmäisenä matkailin vihdoin junalla Espanjan suuntaan, Andalusiaan.
Ensin: Lagos - Faro (vaihto) - Vila Real de Santo António, seuraavaksi Ayamonte - Huelva

Pienellä V. R. de Sto Antónion juna-asemalla katselin hetken, että mihis päi, ja kun en tiennyt eteenpäin vaan. Muuan herra oli ohittamassa, italialainen, kysyin miten pääsen Espanjaan, Huelvaan. Siinä meni tovi, ennen kuin ymmärrettiin toisiamme, minä ymmärsin että piti seurata. Kuljettiin sitten yhdessä vaitonaisina, välistä peräkanaa, kadut kapeita täälläkin. Ajattelin, että katotas mitä tästä tulee. Mutta yhdessä kadunkulmassa hän osoitti, mihin suuntaan jatkaisin, siellä on lauttasatama.

 Taas kummalliseen kuvajärjestys, ota siitä nyt sitten selvää.

Satamassa odottelin puolisen tuntia ja ehdin näpsästä jonkun kuvan. Kuumaa oli, hiki vaan virtasi lautallakin. Vartissa tulimme koreaan kaupunkiin: suuria, vehreitä puita, kukkaistutuksia, loisteliaita kaakeleita kaikkialla ja ihmiset tällättyjä kuin filmeissä. Naisilla isot, värikkäät lierihatut, astelivat kuin kuninkaalliset korkeissa koroissaan ja miehet mustissa puvuissa. Terassit täynnä ihmisiä jne. Aika kummajaiseksi sitä itsensä kantamuksineen tunsi. Piti kysyä, mikä paikka tämä on? On Ayamonte. Seuraavaksi kysyin turisti-infoa. Oli kiinni. Sitten kysyin, taksiasemaa, kaukana, kaukana. Sitten kysyin bussiasemaa, kaukana, kaukana, suoraan eteenpäin.

Rivakasti bussiasemalle, kaupungin laitamalle marssimaan, jos sillä pääsisin Huelvaan ja jos vaikka piankin lähtee. Hiki hatussa pistekin (36°). Selvisi, että kolmelta bussi lähtisi. Laskin, että minulla on hyvästi aikaa syödä jotain ja levähtää. Kaikessa rauhassa istuskelin ja seurailin meininkiä ulkona ja sisällä. Fundeerasin, että rauhallisemmin olisin voinut asemalle tulla ja ottaa kuvia kiiltokuvamaisesta keskustasta.

No niin, kello oli varttia vaille kolme, missä bussi? Lähti jo tunti sitten! Pahus, sattui pieni haksahdus, unohdin näet siirtää aikaa rannekellossa, puhelimessa tietysti oli oikea aika. No, sitten taas varttumaan, onneksi runsaan tunnin kuluttua lähti toinen vuoro.

Mukavasti maisemia katsellen pääsin Huelvaan. Ja sit taas etsimään turisti-infoa, jotta saisi kartan ja tietoa majapaikkojen sijanneista. Yksi sanoi, että info on kiinni, toinen sanoi, että on se hetken vielä auki ja aina se sijaitsi eri suunnassa, kunnes huomasin kiertäneeni ympyrää. Se riitti, aloin olla nimittäin jo väsyksissä, menin takaisin bussiasemalle ja taksilta kysymään, josko tietää alberguen. Sanoi tietävänsä, sinne sitten.

Ihan hyvän tiesikin: Albergue Inturjoven, eikä muita neljän hengen huoneessa. Semmonen reissupäivä, pitkä, mutta päättyi hyvin.