Huelvaan

Kesäkuun ensimmäisenä matkailin vihdoin junalla Espanjan suuntaan, Andalusiaan.
Ensin: Lagos - Faro (vaihto) - Vila Real de Santo António, seuraavaksi Ayamonte - Huelva

Pienellä V. R. de Sto Antónion juna-asemalla katselin hetken, että mihis päi, ja kun en tiennyt eteenpäin vaan. Muuan herra oli ohittamassa, italialainen, kysyin miten pääsen Espanjaan, Huelvaan. Siinä meni tovi, ennen kuin ymmärrettiin toisiamme, minä ymmärsin että piti seurata. Kuljettiin sitten yhdessä vaitonaisina, välistä peräkanaa, kadut kapeita täälläkin. Ajattelin, että katotas mitä tästä tulee. Mutta yhdessä kadunkulmassa hän osoitti, mihin suuntaan jatkaisin, siellä on lauttasatama.

 Taas kummalliseen kuvajärjestys, ota siitä nyt sitten selvää.

Satamassa odottelin puolisen tuntia ja ehdin näpsästä jonkun kuvan. Kuumaa oli, hiki vaan virtasi lautallakin. Vartissa tulimme koreaan kaupunkiin: suuria, vehreitä puita, kukkaistutuksia, loisteliaita kaakeleita kaikkialla ja ihmiset tällättyjä kuin filmeissä. Naisilla isot, värikkäät lierihatut, astelivat kuin kuninkaalliset korkeissa koroissaan ja miehet mustissa puvuissa. Terassit täynnä ihmisiä jne. Aika kummajaiseksi sitä itsensä kantamuksineen tunsi. Piti kysyä, mikä paikka tämä on? On Ayamonte. Seuraavaksi kysyin turisti-infoa. Oli kiinni. Sitten kysyin, taksiasemaa, kaukana, kaukana. Sitten kysyin bussiasemaa, kaukana, kaukana, suoraan eteenpäin.

Rivakasti bussiasemalle, kaupungin laitamalle marssimaan, jos sillä pääsisin Huelvaan ja jos vaikka piankin lähtee. Hiki hatussa pistekin (36°). Selvisi, että kolmelta bussi lähtisi. Laskin, että minulla on hyvästi aikaa syödä jotain ja levähtää. Kaikessa rauhassa istuskelin ja seurailin meininkiä ulkona ja sisällä. Fundeerasin, että rauhallisemmin olisin voinut asemalle tulla ja ottaa kuvia kiiltokuvamaisesta keskustasta.

No niin, kello oli varttia vaille kolme, missä bussi? Lähti jo tunti sitten! Pahus, sattui pieni haksahdus, unohdin näet siirtää aikaa rannekellossa, puhelimessa tietysti oli oikea aika. No, sitten taas varttumaan, onneksi runsaan tunnin kuluttua lähti toinen vuoro.

Mukavasti maisemia katsellen pääsin Huelvaan. Ja sit taas etsimään turisti-infoa, jotta saisi kartan ja tietoa majapaikkojen sijanneista. Yksi sanoi, että info on kiinni, toinen sanoi, että on se hetken vielä auki ja aina se sijaitsi eri suunnassa, kunnes huomasin kiertäneeni ympyrää. Se riitti, aloin olla nimittäin jo väsyksissä, menin takaisin bussiasemalle ja taksilta kysymään, josko tietää alberguen. Sanoi tietävänsä, sinne sitten.

Ihan hyvän tiesikin: Albergue Inturjoven, eikä muita neljän hengen huoneessa. Semmonen reissupäivä, pitkä, mutta päättyi hyvin.