tiistai 18. marraskuuta 2025

Lintujen talviruokintapaikalla

 Toissa päivänä Vähäjokipolun lintujen ruokintapaikalla oli aikamoinen viuhina. Pikkulintuset pyrähtelivät edestakaisin niin vilkkaasti, etten valokuvaa ehtinyt näpsäistä. Vain juuri ja juuri ehdin talitintin tunnistaa. 

Tikka nakutteli viereisessä puussa, piilossa oli. 

Kun pysähdyin, otti orava jalat alleen ja kiiti vimmattua vauhtia ties minne. 

sunnuntai 16. marraskuuta 2025

Ensilumi pahallamme

 Eilen lauantaiaamuna ennen auringonnousua peitti pihaa kaunis valkoinen lumikerros. Ilahdutti pieni pakkanen ja valoisuus, jätti ikään kuin pitkän hämäräkauden taakse. Ohut kuunsirppi näkyy juuri ja juuri selkeällä sinitaivaalla.

Ihana ja toivottu valoisuus jatkui koko päivän ja vielä sunnuntaiaamusellakin

lauantai 1. marraskuuta 2025

Se on sitten marraskuu

Käännän kalenterin sivua marraskuulle. Vilkaisen ulos hämärään. 

Puut vielä lumettomina. Koivun, saarnin ja vanhan omenapuunkin oksat kurottautuvat paljaina korkealle paksua pilvimattoa vasten, kuin vitsoina uhkailisivat. 

Ikkunan takana vihreä nurmikko kimmeltää useiden päivien tihkusateista. Haravoinnista on jäänyt muutama värikäs vaahteranlehti hauskasti nurmea pilkottamaan. 

Nurkan takana selkeästi erottuu taustastaan kullankeltainen pensas ja vielä täydessä lehdessään… Villiviini on lehdetönnä ja marjatonna: linnut ovat kuulemma ruokailleet.