Juhannuksen kynnyksellä

 Useimpina vuosina olen hämmästellyt: joko jo juhannus. Välistä tuntuu kuin hämmästelyni tihenisi. 

No niin, kaunista ja vehreää on kaikkialla – Suomen kesä on häkellyttävän kaunis – minne vain katseeni käännänkin, ihastuttavaa. 

Mustarastas pyrähti kurkkaamaan ikkunapellille. Ja ampiainen piipahti sisälle huoneeseen. Siitä kehkeytyikin pieni aamujumppa, kun yritin sitä ulos hätyyttää. Puuha tuntui hyödyttömältä, niin kuin välistä kuntoilukin, kyllästyin ja annoin sen olla. Eikös sitten häippäissyt ulos, ihan itsestään, omia aikojaan avonaisesta ikkunasta.

Luonto tulee lähelle kaupunkiasunnossakin. Vuotovahingon ennallistamishommelit jatkuvat vielä, tahmeasti on sujunut. 

Juhannusaaton haluan kuitenkin kotipihallani läheisteni kanssa viettää. Kauppatorilta hankittiin tuoreita ruoka-aineksia. 

Hyvää keskikesää!

Tuli kesä ihanainen

 Alkukesä tulvahti kukkien. Monet luonnonkukat, kuten kielot, leinikit, orvokit ja niin edelleen, värittävät hentoina metsän reunoilla, pientareilla, niin missä kuljenkin. Jotkut jo lakastumassa. 

Juhannusruusu on ollut jo päiviä nupuilla. Taitaapa ehtiä kukkia ja lakastuakin ennen juhannusaattoa. 

Viime sunnuntai (1.6.) oli aurinkoinen ja lämmin. Hakeuduimme Paraisten Vierasvenesatamalle. 

Ravintola Kajutan, venesatama sekin, sijaitsee vieressä, näytti olevan suositumpi. Ehkä kivan meriterassin takia. 

Alkukesän ihanuudesta huolimatta mieli painajaismaisena: vielä, jo toista vuotta, jatkuvat kotona vuotovahingon jäljiltä ennallistamistyöt – ehkä juhannukseksi tulisi valmista, ehkä.