Uimareissu

Tällaisella helteellä (9.7.) meri vetää puoleensa. Sitä alkaa kuulla, miten vesi liplattaa laituria vasten, vaikka ei ole lähimaillakaan. Ja kuulla, kaislikon suhinaa.

Vaistomaisesti alan etsiä uimapukua ja pyyhettä, pakkaan ne kassiin. Pakkaan myös vesipullon, banaanin, niin ja tietysti puhelimen. Toimin kuin unessa. Eikä aikaakaan kun jo istun rannan penkillä.

Katselen ympärilleni metsän suuntaan, hiekkaan ja katselen rantaveden aaltoilua. Hämmästelen siinä paikan hiljaisuutta.

Muistuu aika, kun lapset olivat pieniä ja vietimme ihan tässä useita helteisiä kesiä. Näen lasteni leikkivän hiekalla, kivillä ja kirmaisevan välillä veteen. Kuulen heidän lapsenäänensä ja muiden jostain kaukaa.

Tuulenpuuska havahduttaa minut, ja vihreä merivesi kutsuu uimaan. Varovasti astelen yhä syvemmälle ja syvemmälle.

Lämmin suolainen vesi ja kaislat tuoksuvat edessäni, kastaudun. Uin hetken ja kipuan laiturille.
Vettävaluvana istahdan toviksi ennen lähtöä.

Vielä katson merta, horisonttia ja ihastelen meri-metsänäkymää, paikan hiljaisuutta. Pikkulinnutkin taitavat pitää siestaa.

Hämmästelen, miten yksinkertainen voi hyvä hetki olla.