Kotona taas - Yhteenveto matkastani

Helsinki-Lissabon-Lagos-Huelva-Cabo Fisterra-Muxia-Santiago-Madrid-Helsinki
(7.4 - 4.7.2019)

Tällä kertaa matkailuni kesti kolme kuukautta. Varsinainen Caminoni päättyi Espanjan Muxiaan tiistaina 2.7. Sen jälkeen alkoi kotiinpaluu.

Todistus pyhiinvaelluksesta Santioago de Compostelasta Muxiaan 2.7.2019.

 Odotan Judithin (hänet kohtasin Caminolla muutaman kerran samoissa paikoissa) kanssa bussia Santiagoon keskiviikkona 3.7.2019. Ja eikös sää ollut vallan toisenlainen kuin saapuessani tiistaina. Nyt Muxia näyttäytyi lämpimänä ja aurinkoisena, merikin vallan säteilevänä utuisen taivaan alla, kaunista.

Alun alkaen suunnitelmani oli matkata Lissabonista Santiago de Compostelaan ja kävellä sieltä Camiño de Fisterra ja edelleen Muxiaan. Huhtikuun alussa meninkin sitten vallan toiseen suuntaan: pohjoisen sijasta alas etelään, aurinkoiseen ja lämpimään Portugalin Faroon ja Lagokseen.

Sitä myöten reissuni levisi eri paikkoihin ja reitteihin. Haltioittavaa oli nähdä Portugalissa Cabo de Vicenten niemi ja majakan ympäristö siellä, ”Maailmanloppu” Manner-Euroopan lounaisin paikka. Sinne kävelin Sagresista. 

Kaiken kaikkiaan sää suosi oleskeluani valoisassa Lagosissa, siellä venähti parin kuukautta. Lagosissa kävelyjen lisäksi tutustuin Via Algarvianan luonnonkauniiseen reittiin, niin ehkä joskus kävelen sen (noin 199 km) päästä päähän, vuoria ylös ja alas. 

Varsinainen Camino, pyhiinvaellusreitti oli kuitenkin mielessäni. Viimein toukokuussa irtaannuin Lagosista kohti Espanjan Huelvaa, josta alkoi Camino Sur (Huelva-Zafra 1.6. – 9.6.). 

Zafrasta alkoi Caminoni Via de la Plata (10.6. > mm. Zafra, Merida, Alcuéscar, Cáceres, Salamanca, Zamora, Ourense) kohti Santiagoa. 

Santiagosta kävelin Camino Finisterren (26.6. – 1.7. Ja olin heinäkuun ensimmäisenä Cabo Fisterrassa ns. toisessa ”Maailmanlopussa”, nyt Luoteis-Espanjassa, Atlantin valtameren äärellä niin kuin olin Cabo de Vicentessa Portugalissa. 

Noin kahdeksan kilometriä ennen Finisterraa yövyin pari yötä Sardiñeirossa, pienessä ja viehättävässä kylässä. 

Maanantaiaamusella, heinäkuun ensimmäisenä kävelin kaunista ja välillä kunttaista metsätietä kohti Finisterraa. Edellisenä päivänä oli satanut, niin ilma oli nyt raikas ja eukalyptukset tuoksuivat vahvasti.

 Melkein jo Finisterrassa - nyt kuljin laatoitettua tietä pitkin ja rantaa seuraten pitkät matkat.

Fisterran keskustasta olisin päässyt samantien bussilla Santiagoon, mutta en vielä malttanut, ensin kävely Muxiaan.

Osuin Santiagosta lähtien muutaman kerran samaan majapaikkaan ja kahvilaan uusiseelantilaisten kanssa ja enkös kohdannut heidät vielä yllättäen Finisterran keskustan kahvilassa, jonne heidän vaelluksensa päättyi.

Itse siis jatkoin kävelyä samana päivänä Muxiaan. Mutta ensin kapuamaan pitkää nousua Faro de Caboon, majakalle, josta upeat näkymät Atlantin valtamerelle.

 Oli maanantaipäivä eikä isompaa ruuhkaa, aika rauhallista oikeastaan ja sää kovin tuulinen.

Muxiassa sitten olo alkoi olla vähitellen kurjan flunssainen ja sää hyisen kylmää. Tuima ja puuskainen tuuli lennätteli muoveja ja muita roskia kaikkialle, taivas harmaana. 

Tästä kaikesta voimistui ajatus kotiinpaluusta, että kyllä tämä nyt saa riittää, tämä käveleminen ja reissaaminen paikasta toiseen. 

Seuraavana päivänä keskiviikkona bussilla sitten Santiagon bussiasemalle. Sieltä kotiinpaluu lähtikin rullaamaan pikavauhtia. 

Santiagosta matkasin yöbussilla (21:30-8:00) Madridin lentokentälle. Bussista seurasin auringonnousua - valtava tulipallo näkyy kuvassa vain pienenä pisteenä.

Näinhän vaellukseni aina päättyvät: Jossain vaiheessa tulee tunne, joka ei jätä rauhaan, että nyt riittää ja sitten äkisti paluumatkalle.