Kissavahtina

Tai pikemminkin taisin olla kissan vahdittavana. Aika veikeä se oli ja mukava seurailla. Kesti aikansa ennen kuin totuttiin toisiimme. 

Lähestyi näet minua perin äänettömästi ja kun huomasin, ihan hätkähdin niin että kissakin pelästyi ja ryntäsi etäämmälle. Välillä en tiennyt missä se luuraili. Haeskelin ja kysyin ääneen, että missäs oikein olet, kunnes näin sen tuolin alla tai pahvilaatikossa tuijottamassa. 

Välillä se tuli siihen naukumaan, kysyin taas että mikä hätänä. Kissa lähti naukuen kävelemään ja minä seuraamaan, mennessään vain vilkaisi, seuraanko. Vähän siinä pyöriskeltiin, kunnes asetuttiin. 

Parvekkeella se tykkäsi olla ja pällistellä. Sunnuntaiaamusella ulkona oli kovin hiljaista – ei lintuja, ei ihmisiä eikä liikennettä. Vähän myöhemmin näkyi joku liikkuvan koiransa kanssa. Heissä oli kissalla seuraamista. Taisi seurailla myös viereisen uudisrakennuksen katolla läpättävää mustaa muovia.

Muutaman kerran avasin parvekkeen oven ja jätin auki. Silloin alkoi varsinainen näytös: Kissa näet otti pikaspurtin kaukaa sisältä, pinkaisi täyttä vauhtia suoraan oven raosta parvekkeelle ja ylös telineelleen. Istahdin lähelle ihastelemaan sen notkeaa kiitoa ja vauhtia. Muutaman kerran toisti spurttejaan parvekkeelle. Ja kun suljin oven, alkoi samanlainen spurtti ja ryntäily sisällä: lattialta sohvalle, sohvalta ikkunan pielille, tuolille ja ties mihin. Vähän hermostuin moisesta hepulista, rauhoittui onneksi, taisi olla vain huomionkipeä. 

Täältä peittokäärön sisältä en meinannut sitä löytää. Hissukseen, aivan äänettömänä siellä loikoili. Mutta heti kun keksin hänet, tuli sieltä pois.

Selvät plasmat, siis hoito-ohjeet, olin saanut: aamulla märkämuonakippo pois ja tilalle kuivamuonakippo päiväksi tietylle paikalle. Ja illansuussa kipot toisinpäin. Vesikippoja oli monessa nurkassa. Sitäkin, kun kissa latki vettä, oli jännää katsella. 

Oli meillä lapsuudessani kotona Lissu-kissa. Kumma, etten muista sen sisällä olosta paljon mitään. Mutta se olikin isäni kissa ja paljon ulkona. Sen muistan, kun äiti oli paistanut pääsiäiseksi imellettyä mämmiä tuohiropposissa, savikipoissa ja muissa astioissa ja nostanut ne sitten yöksi uunista jäähtymään pöydän reunoille. Aamulla huomattiin, että kissa oli maistellut äidin suureksi harmiksi melkein jokaisesta kiposta. 

Mutta kaiken kaikkiaan, helppoa ja mukavaa kuin mikä on kissavahtina olla. Sanoinkin, että jos tarvetta, mieluusti tulen uudelleen.