Täällä ylhäällä eksyin pahan kerran, reitillä ei merkin merkkiä, kivikkoisia polkuja risteili sinne tänne. Sitten polutkin lopppuivat tai yksinkertaisesti hävisivät, oli vain tiheää ja piikikästä kasvustoa. Kuljin yhtä polkua alas, toista ylös ja lopulta ties minne. Kumma, jostain syystä on osannut hätäillä enkä pelätä. Kävi kyllä mielessä jutut eksymisistä, ja että vietänkö koko juhannusaaton täällä. Mutta sitten kuin ihmeen kaupalla, näin pariskunnan kaukana rinteessä. No minäkös siitä ääntä pitämään ja käsiä heiluttamaan! Vihdoin huomasivat ja tulivat avuksi. Kun kerroin mihin minun pitäisi päästä, siis Laredon keskustaan, seuraavaan majapaikkaan, tulivat he ystävällisesti ohjaamaan aivan päätielle saakka. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti